Mobiili

Valikko

Garminin matkapuhelin myöhästyy taas

Paikannuslaitevalmistaja Garmin on päättänyt lykätä Nuvifone-älypuhelimensa julkaisemista ensi vuoden alkupuoliskolle. Yhtiö sanoo operaattorikohtaisten vaatimusten vieneen aikaa odotettua pidempään.

Nuvifonen odotetaan kilpailevan matkapuhelinvalmistaja Research In Motionin BlackBerry Pearl 8110-mallin, Nokian N95- ja N82-mallien sekä Applen iPhonen kanssa.

Garmin ei ole paljastanut puhelimen hintaa tai yksityiskohtia operaattorisopimuksista.

Finanssitalo Oppenheimer & Companyn analyytikko Yair Reinerin mukaan Garmin sanotaan keskustelleen puhelimesta yhdysvaltalaisoperaattori AT&T:n kanssa.

Reinerin mukaan ainoa vaihtoehto AT&T:lle Yhdysvalloissa olisi operaattori T-Mobile.

Garmin on nyt lykännyt älypuhelimen julkistusta kaksi kertaa viimeisen kolmen kuukauden aikana. Nuvifonen oli tarkoitus ilmestyä markkinoille alun perin kolmannella neljänneksellä.

– Minusta tuntuu, että jos Garmin ei luota enää kykyynsä myydä vähintään miljoonaa puhelinta vuonna 2009, se saattaa jättää koko puhelinliiketoiminnan, Reiner sanoi.

Yhtiö kertoi torstaina toisen vuosineljänneksen heikosta tuloksestaan.

Yhtiö teki huhti–kesäkuussa 256,1 miljoonan dollaria eli noin 168 miljoonaa euroa voittoa. Viime vuonna yhtiö teki samaan aikaan 214,4 miljoonan euron voitot.

Yhtiön osakekohtainen tulos, 92 senttiä, jäi analyytikoiden ennusteista, jotka odottivat 1,01 dollarin osakekohtaista tulosta.

Yhtiön 911,7 miljoonan dollarin eli 597 miljoonan euron liikevaihto jäi myös analyytikoiden odotuksista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    3. 3

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    4. 4

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    5. 5

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    6. 6

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    7. 7

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    8. 8

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    9. 9

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    3. 3

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    4. 4

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    5. 5

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    6. Näytä lisää