Mobiili

Valikko

Valimon kännykkätunnistautumiselle sähäkkä alku Turkissa

Turkkilainen operaattori Turkcell on ottanut sähäkän alun sähköisessä tunnistautumisessa matkapuhelimen avulla eli mobiiliallekirjoituksen tuomisessa kuluttajamarkkinoille. Turkkilaisten käytössä on suomalaisen Valimon ratkaisu.

Valimo kertoo, että Turkcell otti sen tunnistusteknologian käyttöön vuoden 2008 alkupuolella. Palvelu on lähtenyt vauhdikkaaseen kasvuun Turkissa. Turkkilaisoperaattori ilmoittaa, että se on ylittänyt 1,8 miljoonan mobiiliallekirjoitustapahtuman rajan.
 
Valimon avulla Turkcell on voinut tarjota 35,4 miljoonalle asiakkaalleen käyttömukavuutta palvelujen tietoturvassa. Turkcellin asiakkaat voivat matkapuhelimellaan turvallisesti ja laillisesti allekirjoittaa virallisia asiakirjoja ja vahvistaa tapahtumia, kuten tilisiirtoja ja internet-pankkipalveluja.

Osapuolet arvelevat yhdeksi syyksi palvelun suosioon, että Turkin kaltaisissa maissa ei ole vanhan teknologian tuomaa painolastia, vaan siellä voidaan suoraan siirtyä hyödyntämään uusimpia ratkaisuja.

– Teknologioiden yhdenmukaistuminen tietotekniikassa on maailmanlaajuinen ilmiö, jonka nopeasti kehittyvät markkinat, kuten Turkki ovat osanneet hyödyntää. Turkcell toi markkinoille laillisesti pätevän sähköisen allekirjoituksen matkapuhelimeen. Asiakkaamme ovat omaksuneet Turkcell Mobile Signature -palvelun nopeasti. Se on menestystarina ja esimerkki muille gsm-operaattoreille, sanoo Turkcellin palvelujohtaja Cenk Serdar.

Palveluntarjoajia
jo runsaasti

Mobiiliallekirjoitusta hyödyntäviä palveluntarjoajia on Turkissa jo yli 25, ja mukaan on tullut 13 turkkilaista ja kansainvälistä pankkia, jotka hyödyntävät Turkcellin mobiiliallekirjoitusta verkkopankkipalveluihin tunnistautumisessa ja tapahtumien vahvistamisessa. Niiden asiakkaat voivat palvelun avulla nostaa automaateista rahaa ilman kortteja ja allekirjoittaa pankkilainahakemuksia pankin verkkosivuilla. Jos laina hyväksytään, sen voi nostaa suoraan automaatista mobiilitunnistuksen avulla.

Mobiiliallekirjoitus on myös laajasti käytössä Turkin julkishallinnossa, esimerkiksi maan tulliviranomaiset nopeuttavat tullimuodollisuuksia mobiilitapahtumilla ja asiakirjojen mobiiliallekirjoituksilla. Valimon mukaan palvelu helpottaa huomattavasti ulkomaan kaupankäyntiä ja ehkäisee salakuljetusyrityksiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Miten autokaupalle nyt käy? Anne Bernerin vastaus herättää lähinnä kysymyksiä

    4. 4

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    5. 5

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    6. 6

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    7. 7

      Hiihtotähdet käyvät kuumana suhdehuhuja levitelleelle Petter Northugille – ”Nyt saa riittää!”

    8. 8

      Ministeriön paperissa erikoinen valvontakeino: Postiautot ja taksit vahtimaan kansalaisten tienkäyttömaksuja!

    9. 9

      14 vuotta ilman seksiä elänyt Carola Häggkvist yllättyi saamastaan palautteesta: ”Ehkä kerroin vähän liikaa...”

    10. 10

      Perussuomalaisilta tyly vastaanotto Bernerin esitykselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    6. 6

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    7. 7

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    10. 10

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Miten autokaupalle nyt käy? Anne Bernerin vastaus herättää lähinnä kysymyksiä

    4. 4

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    5. 5

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    6. Näytä lisää