Mobiili

Valikko

Analyytikko: Nokia ei tiedä, missä mennään

Nokian kyvyttömyys esittää arviota markkinaosuudestaan loppuvuonna, huolestuttaa eniten FIM:n pääanalyytikko Michael Schröderiä.

Pankkiiriliike FIM:n pääanalyytikko Michael Schröder on Nokian myyntivaroituksesta eniten huolissaan siitä, että yhtiö ei pysty kunnolla esittämään arviota loppuvuoden markkinaosuudesta.

Nokia ennakoi tänään matkapuhelinmyynnin jäävän ennakoitua pienemmäksi viimeisellä neljänneksellä.

Nokia antoi kolme viikkoa sitten ohjeistuksen maailman matkapuhelinmarkkinoista loppuvuodelle. Yhtiö arvioi marraskuun puolivälissä, että neljännellä vuosineljänneksellä myydään 330 miljoonaa matkapuhelinta. Aiempi arvio oli 350 miljoonaa matkapuhelinta.

Tänään Nokia antoi uuden arvion, jonka mukaan matkapuhelinten myynti jää loppuvuonna alle 330 miljoonaan kappaleeseen.

– Markkina tuntuu sulavan koko ajan Nokian alta. Vuodessa on enää pari viikkoa jäljellä eikä Nokia pysty esittämään edes markkina-arviota matkapuhelinten myynnistä. Nokia jättää alalaidan auki, Schröder sanoo uutistoimisto Startelille.

Schröder näkee Nokian uuden ohjeistuksen kertovan siitä, millainen sekasorto matkapuhelinmarkkinoilla vallitsee. Tulevaisuus on alan toimijoille kysymysmerkki.

Nokian näkymät ensi vuodesta ovat Schröderin mielestä linjassa markkina-arvioiden kanssa. Nokia esittää tulevaisuuden niin tarkasti kuin sen pystyy alalla näyttämään.

– Yhtiön uskottavuus olisi mennyt, jos se olisi antanut vielä tarkempia arvioita.

Nokia jättää ensi vuoden arviot suhteellisen auki. Devices & Services -ryhmän liikevoittoprosenttitavoitteeksi yhtiö esittää 13-19 prosenttia. Viime vuoden pääomamarkkinapäivillä yhtiö kertoi tavoitteeksi noin 20 prosenttia kahden vuoden sisällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    4. 4

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    4. 4

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää