Mobiili

Valikko

LG änkeää halpispuhelinten markkinoille

Korealainen kännykkävalmistaja LG aikoo haastaa Nokian kehittyvien markkinoiden halpismalleissa.

Matkapuhelinvalmistaja LG aikoo tuoda tuoda kevään aikana markkinoille puhelimia, joiden avulla se toivoo haastavansa kännykkäjätti Nokian sen kotikentällä, kehittyvillä markkinoilla.

Samaan aikaan LG yrittää säilyttää asemansa kehittyneemmissä puhelimissa, sanomalehti The Korea Times kertoo

Korealaisvalmistajan mukaan se on saanut kaupaksi viisi miljoonaa kappaletta joulukuussa 2007 myyntiin tullutta Viewty-kosketusnäyttöpuhelinta.

Panoksia
Kiinaan

Viime vuoden lopussa LG kertoi satsaavansa tänä vuonna enemmän Nokian hallitsemiin Kiinan markkinoihin.

LG Mobile Chinan varajohtaja Jin Kai kertoi Beijing Timesille, että yhtiö aikoo investoida Kiinan kännykkämarkkinoihin miljardia yuania tänä vuonna, uutistoimisto Xinhua raportoi.

Rahat on tarkoitus käyttää LG:n matkapuhelinten jälleenmyyntiverkoston laajentamiseen sekä tuotteiden markkinointiin Kiinassa.

Guangzhou Postel Mobile and Telling -jakelijan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaan LG:n myyntipisteiden määrä Kiinassa kasvaa tänä vuonna 7000:sta 13 000:een.

LG aikoo myös kasvattaa uusien puhelintensa valikoimaa 20 vuosittaisesta mallista 60 malliin.

LG kompasteli kehittyvillä markkinoilla viime vuoden kolmannella neljänneksellä.

Tuolloin maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia arvioi myyntinsä Kiinassa kasvaneen heinä–syyskuussa viisi prosenttia vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. 

Kiinan älypuhelinmarkkinoilla Nokian osuus oli markkinatutkimusyhtiö CCID Consultingin mukaan heinä–syyskuussa peräti 69 prosenttia. Saman lähteen vuoden 2007 lopulla julkistaman tiedon mukaan Nokian osuus Kiinan matkapuhelinten kokonaismarkkinoista oli 33 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    4. 4

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    8. 8

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    9. 9

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    4. 4

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää