Mobiili

Valikko

Metsästys onnistuu valtion mailla kännykkäluvalla

Metsästäjät voivat nyt ostaa lupansa matkapuhelimella, Metsähallitus kertoo. Metsästyslupia valtion maille voi ostaa kännykällä muun pienriistan kuin kanalintujen metsästykseen. Lisäksi kännykällä voi nyt hankkia pienpetoluvan tai nuorisoluvan.
Metsähallituksen mukaan kännykkälupa toimii soittamalla palvelunumeroihin. Pienriistaluvat muille kuin kanalinnuille voi hankkia soittamalla yhteen kolmesta palvelunumerosta. Yhdestä numerosta voi hankkia yhden päivän luvan, toisesta kahden ja kolmannesta kolmen päivän luvan.

Numeroon soitettuaan metsästäjä kuulee äänitiedotteen, jossa kerrotaan luvan hinta. Seuraavaksi tiedote kehottaa näppäilemään halutun metsästysalueen numeron. Tämän jälkeen äänitiedote pyytää näppäilemään luvan alkamispäivän. Kun kaikki on kunnossa, puhelin pyydetään sulkemaan.

Metsästäjä saa luvan tekstiviestillä, jos kaikki on kunnossa. Hän saa tiedon myös siitä, jos halutun alueen kiintiö on täynnä tai luvanhankinta epäonnistui jostakin muusta syystä.

Metsähallituksen pienriistalupien palvelunumerot ovat: 0600 829003 (1 vrk:n lupa), 0600 829004 (2 vrk:n lupa) ja 0600 829005 (3 vrk:n lupa). Pienpetokausiluvan saa numerosta 0600 829006 ja nuorisoluvan numerosta 0600 829007.

Uudet luvat tulivat mahdollisiksi, kun maa- ja metsätalousministeriö vahvisti uuden maksuasetuksen marraskuussa 2008.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    2. 2

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Kaamos päättyy, aurinko nousee — suora lähetys Nuorgamista kello 10.30

    5. 5

      Turkin viranomaiset: Istanbulin yökerhoiskusta epäilty tunnusti

    6. 6

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    9. 9

      Sarjahukuttajalle 14 vuotta ja 6 kuukautta vankeutta

    10. 10

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    2. 2

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Kaamos päättyy, aurinko nousee — suora lähetys Nuorgamista kello 10.30

    5. 5

      Turkin viranomaiset: Istanbulin yökerhoiskusta epäilty tunnusti

    6. Näytä lisää