Mobiili

Valikko

Kallasvuo ei antaisi lakimiesten pilata alan tulevaisuutta

Barcelona - Mobiilialan avoimuutta käsitelleessä seminaarissa puhuneen Nokia-johtajan mukaan lakimiesten ei saa antaa pilata alan tulevaisuutta.

Matkapuhelinalan pitää oppia tekemään yhteistyötä pärjätäkseen. Tämä tarkoittaa muun muassa vanhojen riitojen hautaamista ja yhteistyötä kilpailijoiden kanssa.

Näin kertoi matkapuhelinvalmistaja Nokian pääjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo Mobile World Congress -messuilla pidetyssä seminaarissa tiistaina.

Samaan aikaan, kun Kallasvuo peräänkuulutti avoimen innvoinnin ja yhteistyön merkitystä, Nokia ilmoitti aloittavansa yhteistyön siru- ja teknologiayhtiö Qualcommin kanssa.

Nokia ja Qualcomm taistelivat eri tuomioistuimissa vuosien ajan yhtiöiden immateriaalioikeuksista.

– Lakimiehet ovat aina ensimmäisenä vastustamassa kaikkea, Kallasvuo sanoi.

– He sanovat, etteivät asiat tule koskaan onnistumaan, koska ihmiset pitävät kiinni tiukasti immateriaalisesta omaisuudestaan.

Kallasvuon mukaan mobiiliala on kuitenkin muuttumassa (ja sen täytyy muuttua) koko ajan avoimemmaksi. Se näkyy esimerkiksi yhteistyön lisääntymisenä.

Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa auttaa Nokiaa suunnittelemaan relevantimpia laitteita kuluttajille, lakimiehen koulutuksen saanut Kallasvuo vakuutti.

Käyttöjärjestelmiä
riesaksi asti

Sankan yleisön keränneessä seminaarissa pohdittiin avoimuuden merkitystä matkapuhelinalalle. 

Matkapuhelinalan johtajat olivat yksimielisiä siitä, että alan pirstoutuminen pieniin klikkeihin muodostaa uhan alan avoimuudelle ja menestykselle tulevaisuudessa.

Ohjelmistojätti Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmerin mukaan maailmassa ei tulekaan parin vuoden päästä olemaan enää yhtä monta käyttöjärjestelmää matkapuhelimille kuin nyt.  

– Sovelluskehittäjät valittavat jo, että alustoja on liikaa.

Microsoftin oma Windows Mobile -alusta kuuluu tietenkin Ballmerin mukaan niihin muutamiin selviytyviin alustoihin.

Kallasvuo taas nosti esiin yhtiön avoimuuden käyttöjärjestelmäpuolella.

– Symbian on ainoa oikeasti avoin ja kehittynyt mobiilialusta markkinoilla.   

Yhteisen sävelen Ballmer ja Kallasvuo löysivät laitteistopuolen avoimuudesta.

Kallasvuo viittasi keskusteluissa esiin nousseeseen tietotekniikkayhtiö Appleen ja sen iPhone-puhelimeen. Nokia-johtaja totesi, ettei alan pirstaloitumista saa estää "suljetun maailman" toimintatavoilla.

– Avoimuus tulee voittamaan vertikaalisesti integroidut järjestelmät, Kallasvuo sanoi.

– Symbian ja Windows Mobile ovat avoimia laitteistopuolen innovoinnin osalta, Ballmer komppasi.

MWC 2009

Digitoday, It-viikko ja Taloussanomat kertovat, mitä messuilla tapahtuu paikan päällä.

Lue kaikki Mobile World Congress -messuilta ilmestyneet jutut ja tilaa messu-uutisten RSS-syöte.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      Paavi pyysi Maltan ritarikunnan suurmestaria eroamaan – tämä suostui

    9. 9

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    10. 10

      Naiset muistelevat parhaita yhden illan juttujaan: ”Hän otti hetkessä tilanteen haltuun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää