Mobiili

Valikko

Uusi ilmaisohjelma kertoo wlanien kuuluvuuden

Wlan-paikantajana tunnetun Ekahaun koti- ja pienyrityskäyttäjille suunnatun ilmaisohjelman tarkoitus on wlan-yhteyksien laadun parantamisen ohella lisätä Ekahaun tunnettuutta.

Pari viikkoa sitten Youtubessa julkaistu video ja asiakaskunnalle viime viikolla lähetetty sähköpostitiedote on saanut Ekahaun tuotepäällikkö Jussi Kiviniemen mukaan HeatMapper-ohjelmiston alfaversion imurointipyynnöt jo mukavaan vauhtiin.

Valmiin ohjelman on tarkoitus löytyä yrityksen nettisivuilta imuroitavaksi 24. maaliskuuta.

– Ilmaisohjelman ideana on saada Ekahauta tunnetummaksi ja
tuotteen julkaisun jälkeen kasvattaa linkityksiä sivuillemme eli Google Pagerank ylös. Lisäksi HeatMapperin käyttäjistä pieni osa tulee myös varmasti ostamaan kaupallisia tuotteitamme, etenkin  ne jotka joko nyt tai tulevaisuudessa toimivat  suurempien wlan-verkkojen administraattoreina, Kiviniemi kertoo.

Vuonna 2000 perustettu Ekahau tunnetaan wlan-tekniikkaa hyväksikäyttävistä sisäpaikannusjärjestelmistään ja -tägeistään, joita on useita malleja sekä henkilö- että laitepaikannukseen.

Jo vuonna 2002 paikannustekniikan kylkeen syntyi - Kiviniemen mukaan puolivahingossa - wlan-verkkojen ammattilaisille tarkoitettu suunnittelu- ja mittausohjelmisto Ekahau Site Survey.

Sillä tehdään jo usean miljoonan euron liikevaihto vuosittain. Ohjelmistoa myyvät globaalisti muun muassa Siemens, Nortel Networks, Meru Networks ja mittalaitevalmistaja Fluke.

Ekahau Site Surveyn uusimman 4.5. -version ominaisuuksia ovat muun muassa nopeampi 802.11n 3d-verkkosuunnittelu.

Useimmin vastaan tulevaksi kilpailijaksi wlan-suunnitteluohjelmistojen saralla Kiviniemi nimeää AirMagnetin.

"Miksi emme olisi
tehneet tätä"

Uusinta 802.11n- ja vanhempia 802.11a/b/g:tä tukeva ilmaisohjelmisto HeatMapper on kaupallisen ohjelmiston yksinkertaistettu ja karsittu versio koti- ja pientoimistokäyttöön.

Helposti ja nopeasti asentuvan ohjelmisto luo wlanilla varustetun Windows XP- tai -Vista-pc:n, kuten toimittajan Asus-miniläppärin, näytölle omien ja lähistöltä löytyvien vieraidenkin wlan-tukiasemien kuuluvuuskartan, jonka avulla voi esimerkiksi löytää helposti katvealueet ja kanavahäiriöpaikat.

Lisäksi ohjelma kertoo kaikkien löytämiensä tukiasemien asetukset, kuten tiedonsiirtonopeuden, kanavan ja salaustason. Se myös varoittaa, mikäli tukiasemissa on oletusasetukset käytössä.

Jussi Kiviniemi uskoo Ekahaun ilmaisohjelmisto HeatMapperin pärjäävän markkinoilta jo löytyvien ilmaisohjelmistojen joukossa helppokäyttöisyytensä ansiosta. "Kilpailijoista" suosituimman eli NetStumblerin jatkokehitys on hänen mukaansa ollut jo pidempään pysähdyksissä.

Muita wlan-ilmaistyökaluohjelmistoja ovat Kismet sekä useat wep-salauksen rikkomiseen keskittyvät kuten Airsnort ja WepAttack.

Netin keskustelupalstoja seuraamalla Ehahaussa on Kiviniemen mukaan huomattu, että yleisimpiä wlan-ongelmia ovat epävarmuus kuuluvuudesta, kanavahäiriöistä ja tukiasemien asetuksista.

– Koska meillä on vuosien kokemus näistä asioista, niin miksi HeatMapper? -kysymyksen sijaan oikeampi kysymys kuuluukin: miksi emme olisi tehneet tätä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

    5. 5

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    8. 8

      Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

    9. 9

      Brittimedia väittää: Saara Aalto duetoi X Factor -finaalissa Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

    5. 5

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    6. Näytä lisää