Mobiili

Valikko

Barrett: Nokia–Intel-liiton arvo selviää parissa vuodessa

Siruvalmistaja Intelin eläkkeelle jättäytyneen entisen pääjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan Craig Barrettin mukaan matkapuhelinvalmistaja Nokian kanssa aloitetun yhteistyön onnistumista voidaan arvioida muutaman vuoden päästä, uutistoimisto Reuters kertoo.
Helsingissä pidettävään European Business Leaders Conference -tapahtumaan osallistunut Barrett puhui Nokia-yhteistyöstä torstaina tiedotustilaisuudessa.

Intel ja Nokia kertoivat viime viikolla solmineensa strategisen liiton. Tietokonemarkkinoilla ylivoimaisessa asemassa olevan Intelin toiveissa on vallata asemia myös mobiililaitteissa.

Intel ja Nokia kertoivat, että ne aikovat kehittää uuden, Intelin siruihin pohjautuvan mobiililaiteluokan. Yhtiöt eivät kuitenkaan kertoneet yksityiskohtia laitteista tai niiden valmistumisen aikataulusta.

– Meidän täytyy odottaa muutamia vuosia nähdäksemme, oliko sopimus menestyksekäs, Barrett sanoi.

Nokian on huhuttu suunnittelevan laitetta, joka sijoittuisi kannettavien tietokoneiden ja älypuhelinten välimaastoon.

Matkapuhelinalaa seuraavien analyytikoiden mukaan Nokian tulisikin pystyä tuomaan yhteistyön tuloksena markkinoille jotain poikkeuksellista.

– Jos Nokia lähtee mukaan itselleen tähän asti uuteen laitekategoriaan, kuten netbook-mallisiin minikannettaviin, se tulee löytämään kilpaillun markkinan. Nokian haasteena onkin esitellä jotain massasta poikkeavaa, analyytikko Nick Jones Gartnerista kertoi Taloussanomille viime viikolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

    2. 2

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    4. 4

      Juho Hänninen ajoi ulos Montessa – oli murheissaan turman jälkeen

    5. 5

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

    8. 8

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    9. 9

      Keijo luuli lähtevänsä talvea pakoon Espanjaan: Andalusian lomakuvat kuin Suomen talvesta

    10. 10

      8 löydetty hengissä Italiassa lumivyöryssä tuhoutuneesta hotellista – kaksi heistä lapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

    2. 2

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    4. 4

      Juho Hänninen ajoi ulos Montessa – oli murheissaan turman jälkeen

    5. 5

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    6. Näytä lisää