Mobiili

Valikko

Spotify tuli saataville iPhone- ja Android-puhelimiin

Runsaasti näkyvyyttä saanut musiikkipalvelu Spotify on laajentunut myös matkapuhelimiin.

Tähän asti ainoastaan tietokoneilla toiminut sovellus on nyt ladattavissa it-yhtiö Applen iPhone-puhelimiin sekä iPod touch -mediasoittimiin, yhtiö kertoo verkkosivuillaan.

Lisäksi sovellus on saatavilla hakukonejätti Googlen tukemaa Android-mobiilialustaa käyttäville matkapuhelimille.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Android- ja iPhone-alustaa käyttävien laitteiden omistajat voivat ladata Spotify-sovelluksen joko Applen App Store- tai Android Market -sovelluskaupoista.

Suomalaiset Android-käyttäjät joutuvat tosin asentamaan sovelluksen itsenäisesti Spotifyn ohjeiden avulla, sillä Android Marketia ei ole avattu virallisesti Suomessa. 

Suuren yleisön suosiossa paistattelevan Spotifyn saapuminen iPhone- ja Android-puhelimille kasvattanee laitteiden suosiota kuluttajien silmissä. Samalla se on ainakin jonkin sortin takaisku maailman suurimmalla matkapuhelinvalmistajalle Nokialle.

Spotify on kertonut suunnittelevansa sovellusta myös Nokian puhelimissa käytettävälle S60-sovellusalustalle. Yhtiö on myös esitellyt S60-sovellusta videolla. Sovelluksen julkistamisajankohta on kuitenkin edelleen auki.

– Meillä pitäisi olla pian uutisia siitä, Spotifyn yhteisömanageri Andres Sehr sanoo.

Spotify on kiinnostunut lukuisista eri mobiilialustoista, myös Maemosta, jota Nokia käyttää hiljattain julkistetussa N900-älypuhelimessaan. Sehrin mukaan Maemon tukemisesta ei ole kuitenkaan tehty mitään tarkkoja päätöksiä.

Läpi
meni

Spotify-sovelluksen pääseminen Applen App Store -kauppapaikkaan oli pitkään epäselvää, sillä palvelu kilpailee it-yhtiön iTunes Music Store -musiikkikaupan kanssa.

Elokuun lopussa Spotify kuitenkin kertoi Applen hyväksyneen sovelluksen kauppaansa.

Spotify ja iTunes poikkeavat toisistaan siten, että Spotifyssä musiikkia kuunnellaan pääsääntöisesti streaming-muodossa verkon kautta. Applen musiikkikaupassa kuluttajat lataavat ostamansa kappaleet tiedostoina kotikoneille.

Spotify on kuitenkin laajentamassa palveluansa musiikkikaupan suuntaan. Palvelun kautta myydään musiikkitiedostoja jo Espanjassa, Ranskassa, Britanniassa ja Ruotsissa.

Sovellus vaatii
premium-tilin

Spotify-sovelluksen käyttäminen mobiililaitteissa edellyttää 9,99 euron kuukausihintaisen premium-liittymän hankkimista palveluun.

Toisin kuin tietokoneversio, Spotifyn mobiilisovellus toimii myös offline-tilassa.

Ominaisuuden ansiosta palvelun käyttäjät voivat laatia mobiililaitteitaan varten soittolistoja, joiden kappaleita he pystyvät kuuntelemaan, vaikka puhelin ei olisikaan yhteydessä nettiin wlan- tai matkapuhelinverkon välityksellä.

(Päivitys: Uutista päivitetty Sehrin kommenteilla ja tiedoilla Android Marketin Suomen tilanteesta.)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    2. 2

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

    6. 6

      Torilla tavataan! X Factor -tähti Saara Aalto saapuu tänään esiintymään Suomeen

    7. 7

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    9. 9

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    10. 10

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    2. 2

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

    6. Näytä lisää