Mobiili

Valikko

Android pyyhältää kohta Symbianin ohi

Symbianin ohi kiilaavat tänä vuonna niin Android kuin Applen iOS älypuhelinten käyttöjärjestelmissä, tutkimusyhtiö Gartner ennakoi.
Android nousee tänä vuonna suosituimmaksi älypuhelinten käyttöjärjestelmäksi, ennakoi tutkimusyhtiö Gartner. Android ohittaa tänä vuonna älypuhelinten alustojen markkinajohtajan Symbianin.

Gartnerin ennusteen mukaan Androidin markkinaosuus nousee tänä vuonna 38,5 prosenttiin. Symbianin osuus laskee tänä vuonna 19,2 prosenttiin, kun se viime vuonna oli vielä 37,6 prosenttia.

Symbianin ohi menee tänä vuonna Gartnerin arvion mukaan myös Applen iOS-käyttöjärjestelmä. Sen tämän vuoden markkinaosuudeksi tutkimuslaitos ennakoi 19,4 prosenttia.

Symbianille Gartner ennustaa lähes täydellistä romahdusta. Tutkimuslaitos ennustaa, että vuonna 2012 Symbianin markkinaosuus on laskenut 5,2 prosenttiin ja vuonna 2015 osuus on sulanut 0,1 prosenttiin.

Nokian tulevalle älypuhelinten käyttöjärjestelmälle Microsoftin Windows Phonelle Gartner ennustaa tasaista kasvua. Gartnerin arvion mukaan tänä vuonna Windows Phonen markkinaosuus on 5,6 prosenttia.

Gartner arvioi, että viiden vuoden kuluttua Microsoftin on älypuhelinten toiseksi suosituin käyttöjärjestelmä 19,5 prosentin osuudella. Android hallitsee älypuhelimia 48,8 prosentin osuudella.

Gartnerin ennustaa, että älypuhelinten myynti kasvaa tänä vuonna 57,7 prosenttia viime vuodesta. Älypuhelimia myydään Gartnerin mukaan tänä vuonna 468 miljoonaa kappaletta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    5. 5

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    6. 6

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    7. 7

      Onko eksäsi narsisti? Psykologi kertoo varoittavat merkit

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    10. 10

      Ähtärin eläinpuiston johtaja: Poika oli päässyt puuaidan yli tai ali – meni susihäkin viereen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    5. 5

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    6. Näytä lisää