Mobiili

Valikko

Android-älypuhelin pudotti Nokian jalustalta

Android-älypuhelimet menivät ensimmäistä kertaa Nokian älypuhelimien ohi Intiassa, tutkimusyhtiö IDC arvioi heinä–syyskuun markkinaosuuksista.

Googlen Android-käyttöjärjestelmää hyödyntävien älypuhelinten markkinaosuus on noussut Intiassa ensimmäistä kertaa Nokian Symbian-käyttöjärjestelmän ohi, arvioi markkinatutkimusyhtiö IDC.

IDC:n mukaan Androidin markkinaosuus Intiassa oli heinä–syyskuussa 42,4 prosenttia. Androidin osuus kasvoi 90 prosenttia edelliseltä neljännekseltä. Nokian osuus älypuhelimissa oli 35,3 prosenttia.

Nokia säilyi suurimpana yksittäisenä valmistajana. Älypuhelimissa Samsung kasvatti myyntiä viisi prosenttia. Samsung eteni 26 prosenttiin.

Applen osuus kasvoi vain hieman eli 3,1 prosenttiin toisen neljänneksen 2,6 prosentista.

Nokia loisti peruspuhelimissa. Nokian osuus oli 31,8 prosenttia ja Samsungin 17,5 prosenttia. Nokian peruspuhelinten toimitukset Intiassa kasvoivat heinä-syyskuussa 6,8 prosenttia edellisestä neljänneksestä.

IDC:n arvion mukaan Intian matkapuhelinmarkkinat kasvoivat kolmannen neljänneksen aikana 12 prosenttia. Vuodessa kasvua kertyi 13,8 prosenttia.

Kahta sim-korttia käyttävien puhelinten toimitukset lisääntyivät neljänneksen. Aasialaisbrändi Spice toimitti neljänneksen aikana jopa kolmanneksen enemmän puhelimia kuin toisella neljänneksellä.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    5. 5

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Hirvittävät yksityiskohdat: näin toimii Pohjois-Korean salamurhia tehtaileva organisaatio

    8. 8

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    9. 9

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    5. 5

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    6. Näytä lisää