Mobiili

Valikko

Apple ei enää maksanut kertakorvauksia Nokialle

Nokia ei saanut loka-joulukuussa teollisoikeuksien kertaluontoisia rojalttituloja. Aiempien korvauksien maksajana on ollut ilmeisesti Apple.

Nokia ilmoitti tilinpäätöksessään, ettei se viime vuoden loka–joulukuussa saanut kertaluontoisia teollisoikeuksien rojalttituloja, kuten se oli saanut heinä-syyskuussa ja vuoden 2010 loka–joulukuussa.

Heinä–syyskuussa Nokia tienasi kertaluontoisina rojalttituloina 70 miljoonaa euroa ja vuoden 2010 lopulla 30 miljoonaa euroa.

Heinä–syyskuussa maksettujen 70 miljoonan euron kertaluontoisten rojalttitulojen suurin maksaja on todennäköisimmin Apple, vaikka yhtiöt eivät ole asiasta tiedottaneet.

Apple ja Nokia sopivat viime kesäkuussa kiistansa, jossa yhtiöt olivat haastaneet toisensa oikeuteen useiden patenttien rikkomisesta.

Sopimuksen mukaan Apple maksoi Nokialle kertakorvauksen, jonka jälkeen Apple maksaa Nokialle lisenssimaksuja puhelinmyynnin määrän mukaan. Tämän tarkempaan yhtiöt eivät sopimuksen ehdoista tiedottaneet.

Muun muassa tutkimusyhtiö Inderes on arvioinut, että Apple maksaisi Nokialle noin viiden dollarin korvauksen jokaisesta myydystä iPhonesta. 

Viime lokakuussa antamassaan osavuosikatsauksessa Nokia kertoi, että yhtiö sai huhti–kesäkuussa noin 430 miljoonan euron vuoden 2011 toiseen neljännekseen ja aiempiin katsauskausiin liittyvän kertaluonteisen teollisoikeuksien rojaltitulon. Nokia ei maininnut tämänkään erän maksajaa osavuosikatsauksessaan.

Apple julkisti tilinpäätöksensä keskiviikkona. Yhtiö kertoi loka–joulukuussa myyneensä ennätysmäiset 37 miljoonaa iPhonea.

Jos Inderesin arvio pitää paikkansa, on Nokia saamassa loka–joulukuun iPhone-myynnin perusteella Applelta 185 miljoonan dollarin eli noin 140 miljoonan euron korvauksen.

(Päivitys: Rojaltitulojen muotoa on tarkennettu.)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

    4. 4

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    5. 5

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    8. 8

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    9. 9

      Trumpin hallinto haluaa kiusalliset vuodot kuriin – henkilökunnan kännykät syynätään pistotarkastuksissa

    10. 10

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

    4. 4

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    5. 5

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    6. Näytä lisää