Mobiili

Valikko

China Telecom liittyy Applen talliin

Apple tiukentaa otettaan Kiinasta. Maan kolmanneksi suurin matkapuhelinoperaattori China Telecom ryhtyy myymään iPhone 4S -puhelinta tämän kuun lopussa tai maaliskuun alussa.

IPhone 4S:n myynnin on määrä alkaa ensin China Telecomin Pekingin tytäryhtiössä. Beijing Telecomin eilen julkistama tiedote ei kerro iPhonen hinnoittelusta, mutta yleensä Apple on sanellut operaattoreille hinnat.

China Telecom operoi cdma-tekniikkaa käyttävää verkkoa. IPhone on juuri saanut kaikki tarvittavat luvat ja hyväksynnät Kiinan viranomaisilta, kertoi China Daily.

Yhteistyö Applen kanssa parantaa China Telecomin kilpailumahdollisuuksia China Unicomia vastaan. Applen puhelimien suosio vauhditti China Unicomin kasvua viime vuonna. Sen wcdma-verkossa toimivien 3G-asiakkaiden määrä nousi 40 miljoonan vuoden lopussa. Joulukuussa 3G-tilien määrä lisääntyi 3,5 miljoonalla. Kaikkiaan Unicomilla oli 199,7 miljoonaa tilaajaa.

China Telecomilla oli vuoden vaihteessa 126 miljoonaa  tilaajaa. Heistä 36,4 miljoonaa oli 3G-asiakasta. Vuonna 2011 3G-liittymien määrä kasvoi 24 miljoonalla. Joulukuussa 3G-liittymät kasvoivat 2,4 miljoonalla.

Kiinan ja maailman suurin matkapuhelin operaattori China Mobile sai joulukuussa 3,2 miljoonaa uutta 3G-käyttäjää. Sen td-scdma-tekniikkaa käyttävien 3G-liittymien määrä kasvoi 51,2 miljoonaan ja kokonaiskäyttäjämäärä 649,6 miljoonaan viime vuonna.

Kaikkiaan Kiinassa oli vuoden lopussa 975,7 matkapuhelinliittymää. Niistä 127 miljoonaa oli 3G-liittymiä.

Joidenkin paljon lainattujen analyytikkojen mukaan Apple voi kasvattaa Kiinan myyntilukunsa 40 miljoonaan, jos se pääsee yhteistyöhön myös China Mobilen kanssa. Yritykset ovat käyneet pitkään neuvotteluja, mutta kumpikin pitää itseään niin ainutlaatuisena, että toiselta olisi saatava erityiskorvauksia yhteistyön ehtona.

Apple oli viime vuonna vasta neljänneksi suurin älypuhelimien toimittaja Kiinassa. Gartnerin lukujen mukaan sen edellä olivat Nokia, Samsung ja Huawei.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    2. 2

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskaselta hurja reaktio maaliviivalla

    3. 3

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Pettymys naisten parisprintissä – Suomi jäi viidenneksi, kulta Norjaan

    8. 8

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    9. 9

      Tv-kanavan ”Ruotsin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja” hämmästyttää – Ruotsissa miehestä ei ole kuultu sanaakaan

    10. 10

      Auto törmäsi jalankulkijoihin Lontoossa – viisi kiidätetty sairaalaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    2. 2

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskaselta hurja reaktio maaliviivalla

    3. 3

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    6. Näytä lisää