Mobiili

Valikko

Nokia, tässäkö kaikki Lumioiden latauskumppanisi?

Uutiskommentti
Nokia haluaa tarjota uusien Lumioiden langatonta latausta kahviloissa ja odotustiloissa. Mutta toistaiseksi kumppaneita on kovin vähän.

Nokian Lumia-julkistuksen yhteydessä yhtiö julkisti kumppanuuksia Lumioiden langattomien latauspisteiden kanssa. Nokia mainitsi kaksi kumppania: Amerikkalainen The Coffee Bean & Tea Leaf -kahvilaketju sekä niin ikään amerikkalainen Virgin Atlantic -lentoyhtiö.

Molemmat kumppanit ovat eurooppalaisen Nokia-käyttäjän suhteen versin merkityksettömiä. The Coffee Bean & Tea Leafilla on yli 850 kahvilaa, mutta ne ovat pääosin Yhdysvalloissa.

Diili Virgin Atlanticin kanssa on aavistuksen verran oleellisempi, sillä uusia Lumioita on mahdollista ladata langattomasti Virginin Clubhousessa Heathrow'n lentokentällä Lontoossa. Suunnitelmiin kuuluu tarjota latausta myös JFK:n lentokentällä New Yorkissa joskus myöhemmin.

Kumppanuusjulkistukset on helppo tulkita Nokian haluksi kasvattaa markkinaosuutta ja näkyvyyttä jenkkimarkkinoilla. Ajatus on hyvä: mennään kaduille ja julkisiin paikkoihin esittelemään ominaisuutta, jota kilpailijoilla ei ole.

Mutta se oleellinen kysymys: Tässäkö kaikki yhteistyökumppanit? Missä ovat eurooppalaiset yhtiöt?

Lyhyt yhteistyökumppanien lista näyttää usein nolommalta kuin se, että asiasta ei puhuttaisi ollenkaan.

Laitteistopuolella Nokialla laitteistokumppaneita on kaksi: lataustyynyt esitellyt suomalainen Fatboy ja kaiutin-lataustelakan julkistanut amerikkalainen JBL. Mutta näitä käytetään etupäässä kotona, ei niillä kaduilla ja julksilla paikoilla, jossa niiden pitäisi näkyä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    3. 3

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    4. 4

      Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

    5. 5

      Verinen kuva MM-kisasta – venäläishiihtäjä koki kovia ladulla

    6. 6

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    7. 7

      Kommentti: Sipilän mediakritiikki on syytä ottaa vakavasti

    8. 8

      IS seuraa yhdistelmäkilpailua: Suomen miehet haastajina mitalijahdissa

    9. 9

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    10. 10

      Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    4. 4

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    9. 9

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    10. 10

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    3. 3

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    4. 4

      Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

    5. 5

      Verinen kuva MM-kisasta – venäläishiihtäjä koki kovia ladulla

    6. Näytä lisää