Mobiili

Valikko

Kaikki Lumiat päivittyvät kohta – Windows Phone 7.8 Suomeen ensimmäisten joukossa

Käyttöjärjestelmäpäivitys vaatii puhelimen kytkemisen tietokoneeseen, eikä se tule kaikille samanaikaisesti.

Samaan aikaan kun uusi Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmä tulee kauppoihin muun muassa uusien Lumioiden myötä, vanhempi Windows Phone 7 päivittyy uuteen 7.8-versioon.

Päivitys koskee kaikkia Lumia 900:n, 800:n, 710:n ja 610:n omistajia, joita on Suomessa melkoinen määrä.

Microsoft ei ole virallisesti juuri kertonut päivityksen sisällöstä eikä saapumisajankohdasta.

– Kerromme siitä lisää lähipäivinä. Tällä hetkellä keskitymme Windows Phone 8:aan. Emme halua, että ihmisillä menevät puurot ja vellit sekaisin, sanoo Suomen Microsoftilla Windows Phonesta vastaava Vesa-Matti Paananen.

Ainoa virallinen tieto toistaiseksi on se, että aloitusnäkymä muuttuu Windows Phone 8:n kaltaiseksi.

Päivityksen julkaisu ei riipu pelkästään Microsoftin aikataulusta. Paananen kertoo, että Microsoftin jälkeen päivitys menee ensin puhelinvalmistajien ja sitten operaattorien testattavaksi.

Mutta koska Suomessa ei juuri myydä operaattorilukittuja puhelimia, hyväksymisprosessi on täällä lyhyempi kuin monessa muusa maassa.

– Suomalaiset ovat siis ensimmäisten joukossa saamassa päivitykset, Paananen kertoo.

Toisin kuten uudessa Windows Phone 8:ssa, päivityksen asentaminen 7-versiossa vaatii puhelimen kytkemisen pc:hen tai Maciin Zune- tai Windows Phone 7 Connector for Mac -ohjelmistolla.

Toiset saavat
aikaisemmin

Päivitys ei saavu kaikille samanaikaisesti yhdessä maassakaan. Se voidaan jakaa esimerkiksi ensin 10:lle, seuraavassa vaiheessa 30 prosentille käyttäjistä ja viimeisessä vaiheessa kaikille lopuille.

– Kaikki eivät saa sitä samanaikaisesti. Meillä olisi kyllä kapasiteettia sen jakamiseen, mutta jaamme sitä vaiheittain. Kuuntelemme ensin palautetta, vaikka ohjelmisto onkin testattu, Paananen selittää.

Paanasen mukaan päivityksen 7.8-aikataululla ei ole mitään tekemistä Windows Phone 8:n tai uusien Lumioiden markkinoille tulon kanssa.

– Se on ihan eri porukka tekemässä 7.8:a kuin kasia.

Windows Phone Centralin mukaan Windows Phone 7.8:n päivitykseen kuuluu mahdollisuus käyttää aloitusnäkymässä kookkaampia ruutuja ja aiempaa enemmän värejä. Uutta Xbox-musiikkipalvelua voi käyttää 7.8-versiossa Zune-ohjelmalla.

Muokkaus: Lumia 900 lisätty päivittyvien puhelimien listalle. Pahoittelut puhelimen pois jäämisestä.

  • Microsoft Oy

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. 6

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    7. 7

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    8. 8

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. Näytä lisää