Mobiili

Valikko

Motorola muodostaa yli 10 prosenttia Googlen liikevaihdosta – ja teki hurjan tappion

Googlen omistukseen toukokuussa siirtyneen Motorola Mobilityn luvut osavuosikatsauksessa olivat synkkiä. Sen liikevaihto kutistui 40 prosenttia vuoden 2011 loka-joulukuusta.
Googlen osavuosikatsauksen yhteydessä sivuosaan jääneen Motorolan liikevaihto oli 1,51 miljardia dollaria. Summa on 11 prosenttia Googlen liikevaihdosta.

Motorolan liikevaihto kutistui 39,6 prosenttia vertailujakson 2,5 miljardista. Liiketappio oli 353 miljoonaa dollaria eli 23 prosenttia liikevaihdosta. Vuotta aikaisemmin, kun Motorola oli vielä itsenäinen yritys, tappio oli 70 miljoonaa dollaria.

Google maksoi Motorolasta 12,5 miljardia dollaria. Toukokuun jälkeen se on supistanut kännykkävalmistajan työvoimaa 4 000 hengellä ja lisää leikkauksia on luvassa.

Tulosjulkistuksen yhteydessä pidetyssä puhelinkonferenssissa Googlen talousjohtaja Patric Pichette sanoi, että Google haluaa tehdä Motorolasta kannattavan yksikön. Hänen mukaansa Motorolan tuotevalikoimaa järjestellään edelleen ja laitevalmistusta on tarkoitus ulkoistaa. Tulosten näkyminen vie vielä aikaa.

Joulukuussa Google ilmoitti myyvänsä Motorolan kodintekniikkabisneksen, lähinnä digiboksivalmistuksen Arrisille 2,35 miljardilla dollarilla. Tilinpäätöksessä se kirjattiin lopetettujen toimintojen alle. Myynti supisti liikevaihtoa 820 miljoonalla dollarilla.

Fierce Wirelessin
uutisen mukaan Google toimitusjohtaja Larry Page on vihjaillut, että Motorola kehittää uudenlaisia mobiililaitteita, joita ei tarvitse ladata päivittäin ja jotka kestävät jokapäiväisen elämän kolhuja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

    2. 2

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

    6. 6

      Finnkino myydään Kiinaan

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      MOT: Kivulias aivosairaus yleistyy Suomessa – Eeva: ”Kuin olisi raudat niskassa”

    9. 9

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    10. 10

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

    2. 2

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

    6. Näytä lisää