Mobiili

Valikko

Jolla neuvottelee Android-kauppojen kanssa – Google Play ei mukana

Jollan hallituksen puheenjohtaja ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio kertoo lisää Jolla-puhelimien Android-yhteensopivuudesta.

Etupäässä entisten nokialaisten perustama matkapuhelinkehittäjä Jolla tiedotti tänään, että yhtiö on tehnyt läpimurron puhelimiensa Android-yhteensopivuudessa. Jollan mukaan sen kehittämällä Sailfish-käyttöjärjestelmällä voi käyttää Android-sovelluksia sellaisenaan.

Jollan tiedotteen mukaan yhtiö "tekee yhteistyötä johtavien kansainvälisten Android-sovelluskauppojen kanssa varmistaakseen, että kuluttajat voivat ladata Android-sovelluksia Sailfish-laitteisiin aivan kuten Android-laitteissa".

Jollan hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio, voiko Jolla-puhelimiin hankkia sovelluksia suurimmasta Android-sovelluskaupasta eli Google Playsta?

– Me emme voi tässä vaiheessa mainita neuvottelukumppaneita, mutta voin sanoa, että kyse on muista toimijoista kuin Google Play. Korostan, etten luettele näitä muita toimijoita, joiden kanssa neuvottelemme. Näitä muita toimijoita ovat Amazon ja Yandex. Kiinan markkinoilla on myös useita omia sovelluskauppoja. Näitä paikallisesti toimivia kauppoja on aika paljon. Muiden kuin Google Play -kaupan käyttö on kasvava trendi.

Millainen määrä Android-sovelluksia näiden kauppojen kautta on saatavilla?

– Ihan tarkkoja määriä en osaa sanoa, mutta puhutaan noin 100 000 sovelluksen suuruusluokasta per kauppa.

Tiedotteessa kerrotaan myös, että Sailfish-käyttöjärjestelmää voi käyttää yleisimmillä Android-laitteilla. Voivatko Android-laitevalmistajat siis vaihtaa Jollan Sailfish-järjestelmään?

– Yleisesti tämä tarkoittaa sitä, että mobiililaitteista 80 prosenttia puhelimista valmistetaan Android-käyttöjärjestelmää varten. Suurten valmistajien kaikki alihankkijat ovat myös viritetty tuottamaan osia Android-laitteisiin. Nyt Sailfish-järjestelmän voi periaatteessa laittaa vaikka olemassa olevaan Android-laitteeseen. Se on meille iso etu. Windows ja Applen iOS-käyttöjärjestelmä eivät ole Android-yhteensopivia.

Miten tämä täysi yhteensopivuus on toteutettu?

– Me olemme tehneet Sailfish-käyttöjärjestelmään yhteensopivan välikerroksen, joka toimii tulkkina Androidin ja Sailfishin välillä. Korostan, että tämä ei vaikuta laitteen toimintanopeuteen.

Jolla-puhelimen teknisistä ominaisuuksista ei ole ollut kovin tarkkoja tietoja, vaikka puhelimia on jo myyty ennakkoon. Onko niistä jo tarkempia tietoja?

– Kerromme puhelimen tarkat tekniset ominaisuudet tämän viikon aikana, kun aloitamme puhelimme toisen tuotantoerän ennakkomyynnin.

(Korjaus 17.9.2013 klo 10.00: Saarnio mainitsee Amazonin ja Yandexin esimerkkeinä Android-kaupoista, ei neuvottelukumppaneina)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    9. 9

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    9. 9

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    6. Näytä lisää