Mobiili

Valikko

Vaara raiteilla? Verkkohäiriöt katkovat Raili-yhteyksiä

Viestintäministeri on huolissaan televerkkojen ja rautateiden turvaverkon toisilleen aiheuttamista häiriöistä ja siten jopa mahdollisista vaaratilanteista. Tilanteeseen on luvassa muutos.

Asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen (sd.) vaatii toimia mobiililaitteiden kuuluvuuden parantamiseksi junissa. Sen lisäksi hän on huolissaan jopa matkustajien turvallisuudesta, sillä hänen mukaansa kaupalliset kännykkäverkot ja rautateiden matkaviestinturvaverkko toimivat samalla taajuusalueella ja aiheuttavat keskinäisiä häiriöitä.

Häiriöt ovat todellisia, vahvistaa junaliikenteen Raili-verkosta vastaava Liikennevirasto.

– Vaaratilanteita ei ole ollut, mutta kylläkin rautateiden Raili-radioyhteyksien katkeamisia hetkeksi johtuen lisääntyneistä kaupallisten muiden järjestelmien vaikutuksesta, kertoo tekninen johtaja Markku Nummelin Liikennevirastosta.

Virasto pui liikennöitsijöiden kanssa teknisiä ratkaisuja ongelmaan, ja Suomi voi etsiä apua rajojen ulkopuoleltakin.

– Sama ongelma on todettu muissakin maissa, ja ratkaisuja haetaan muun muassa Ruotsin kanssa yhdessä. Toteutettavat ratkaisut linjataan loppuvuoden aikana, Nummelin toteaa.

Johtajan mukaan hetkellisiä yhteyskatkoja on ilmennyt "siellä missä kaupallinen radiotietoliikenne on suuritehoisinta ja vilkkainta eli muutamalla pisteellä pääkaupunkiseudulla".

Esimerkiksi junien hätäpuhelut tehdään Railin kautta, joskin varajärjestelmänä käytetään tarvittaessa tavallista gsm:ää. Liikenne- ja viestintäministeriö kutsuu piakkoin koolle "pyöreän pöydän keskustelun", jossa eri virastojen, teleyritysten ja VR:n edustajat lyövät päänsä yhteen asioiden korjaamiseksi. Siellä käsitellään myös kännyköiden kuuluvuusongelmia.

VR ei ottanut kantaa junaliikenteen turvallisuuteen, kun Digitoday kysyi asiasta. Teleyhtiö Elisan käsityksen mukaan vaaratilanteiden aiheutuminen on hyvin epätodennäköistä.

Lisää kuuluvuutta myös
lähiliikenteen veturijuniin

Ministeri Viitanen huomautti huonon kännykkäkuuluvuuden vaivanneen junamatkustajia jo useita vuosia. Mutta VR:n mukaan vielä riittää paljon töitä, jotta kännykät saadaan toimimaan yhtä hyvin kuin se kuuluisa junan vessa.

VR:n kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen ja suunnittelupäällikkö Herbert Mannerström muistuttavat parannuksia jo tehdyn yhdessä operaattorien kanssa. Muutostöitä on tehty yli 500 vaunuun, joten Mannerströmin mukaan "kyse ei ole aivan pienestä summasta". Hän ei paljasta tarkemmin, miten paljon rahaa on kulunut.

Pendolino- ja Allegro-junan vaunuihin sekä Intercity-vaunuihin on viimeisen kolmen vuoden aikana uusittu matkapuhelintoistimet, jotka vahvistavat gsm-signaalia vaunun sisällä. Myös lähiliikenteen veturivetoiset vaunut saavat toistimet, jotka kaikki ovat siis Soneran omaisuutta. Ne kuitenkin toistavat myös Elisan ja DNA:n signaaleja.

Mannerströmin mukaan VR on vastannut tietyistä asioista, kuten kattojen antenneista ja kaapeliasennuksista, ja teleoperaattorit ovat vastanneet itse toistinlaitteesta ja sen asentamisesta. Radanvarsien tukiasemat ovat toki täysin teleoperaattorien hallinnassa, ja VR voi vain esittää toivomuksia kattavuuden kasvattamisesta.

– VR ei näillä näkymin ole osallistumassa rahallisesti mitenkään kaupallisten operaattoreiden tukiasemaverkkojen kehittämiseen, Mannerström vahvistaa.

"Suomessa hyvä
kuuluvuus"

Myös Elisan osastopäällikön Eetu Prieurin mukaan mobiiliyhteyksiä on parannettu selvästi viime vuosina teleoperaattorien ja VR:n yhteistyönä.

– Useat työmatkalaiset pystyvät käyttämään mobiililaajakaistaa lähes koko junamatkansa aikana. Suomen junissa ja metrossa on itse asiassa hyvä kuuluvuus verrattuna esimerkiksi muihin Euroopan maihin, Prieur vertaa.

Puutteita ja katvealueita on edelleen monin paikoin. VR:n mukaan perusongelma on junien vahva metalli- ja ikkunarakenne, joka läpäisee heikosti radioaaltoja. Mutta pulmia löytyy yhtä lailla radan varsiltakin.

– Radat kulkevat maastossa useissa paikoissa omissa käytävissään, joiden varrella ei ole yhtä kattavaa tukiasemaverkkoa kuin katu- ja maantieverkoston varrella, VR:n Ari Vanhanen huomauttaa.

Yllättävää kyllä, tämä pitää osin paikkansa jopa pääkaupunkiseudun tiheästi liikennöidyllä alueella. Paikat, joissa yhteydet katkeavat säännöllisesti, kyllä tunnetaan. Tällainen on esimerkiksi kapea kalliosola Helsingin Linnunlaulussa.

– VR:n toivomus on, että kaikki puhelinoperaattorit jatkaisivat ratojen varsilla olevien verkkojensa kehittämistä edelleen niin, että myös junamatkustajat voivat hyödyntää nykyaikaisia matkaviestinpalveluita junissa mahdollisimman monipuolisesti. Toivomuksena on myös, että 4G tuodaan myös junamatkustajien saataville, Vanhanen vetoaa. Hän toivoo ministerin kannanoton pistävän vauhtia rattaisiin.

Elisan Prieurin mukaan kuuluvuutta junaradan varrella on paitsi parannettu, myös täydennetty 4g-kapasiteetilla, jota löytyy suurimpien kaupunkien junaratojen läheltä.

VR:llä on intressi saada yhteydet aukottomiksi jo pelkästään siksi, että muuten lipunmyynti ja -tarkastus sekä ravintolavaunujen kassat voivat törmätä yhteysongelmiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    2. 2

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    5. 5

      19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Gambian ex-presidentti lähti maanpakoon keskellä yötä – BBC: valtion kassasta kadonnut miljoonia

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    10. 10

      Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    9. 9

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    10. 10

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    2. 2

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    5. 5

      19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

    6. Näytä lisää