Mobiili

Valikko

Jolla-puhelin sai tylyn arvion ulkomailta

"Puhelimen ainoa erottava piirre on Nokia-uskollisten ja aloittelevia hankkeita tukevien kannatus", kirjoittaa yhdysvaltalainen The Verge -lehti Jolla-puhelimesta.

Jolla-yhtiö on esitellyt ensimmäistä puhelintaan ulkomaiselle lehdistölle. Ensimmäisenä arvionsa puhelimesta ehti julkaista yhdysvaltalainen The Verge -tekniikkalehti.

Lehden arvio Jolla-puhelimesta on melko murskaava, vaikka kohtelias.

– Valitettavasti kyseessä ei ole kovin hyvä älypuhelin, ja sellaista tarvittaisiin, jos aikoo kilpailla sellaisten jättien kuin Googlen kanssa. Googlen Nexus 5 on häkellyttävän hyvä diili 70 euroa halvemmalla hinnalla.

Lehti moittii muun muassa Google Play -kaupan puutetta, puhelimen sovellusten kaatumista, ongelmia sovellusten asentamisessa, lte-yhteyden puutetta ja hitautta.

– Tarvittava tekniikka on sisällä – samoin kuin bluetooth 4.0 ja nfc, jotka toimivat – mutta Jolla ei ole saanut ohjelmistotukea valmiiksi ajoissa, The Vergen jutussa todetaan.

Myös puhelimen käytön opettelua sanotaan turhauttavaksi kokemukseksi.

Jutussa mainitaan, että Jolla-puhelimen Sailfish-käyttöjärjestelmä on vasta julkisessa beta-testauksessa. Lehti myös kehuu Jollan työntekijöiden intoa puhelimen kehittämiseen.

– Jolla-puhelimen osto takaa, että sinulla on omistautunut ryhmä, joka tekee työtä parantaakseen ja kehittääkseen käsissäsi olevaa puhelinta. Kaikesta huolimatta se ryhmä on pieni, kun taas ohjelmistoon tarvitaan suurta kehitystä.

(Oikaisu 30.11.2013: The Verge kirjoittaa Nexus 5 -puhelimen olevan 70 euroa halvempi kuin Jolla, eikä 70 euroa, kuten jutussa virheellisesti kerrottiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

    4. 4

      Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

    5. 5

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    6. 6

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    7. 7

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    8. 8

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    9. 9

      Syyttäjät esittivät sarjahukuttajan vangitsemista heti oikeudenkäynnin jälkeen – vaatimus ei mennyt läpi

    10. 10

      Rintasyöpä voi oireilla muutenkin kuin pattina – sitruunakuva auttaa tunnistamaan, milloin pitää olla huolissaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

    4. 4

      Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

    5. 5

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    6. Näytä lisää