Mobiili

Valikko

Nähdäänkö ensi vuonna taas Nokia-puhelimia?

Nokia julkisti eilen vuoden 2014 tulostietonsa. Yhtiön uutiset olivat hyviä.
Nokian loppuvuoden tulos parani viime vuodesta peräti 28 prosenttia ja liikevaihto kasvoi yhdeksän prosenttia.

Tulos rakentui Nokian kolmen nykyisen osan, eli verkko-, kartta- sekä teknologiayksikön tuotoista. Yksi on joukosta poissa, sillä matkapuhelinyksikkö siirtyi Microsoftille viime vuoden huhtikuussa. Sen luvut eivät näy enää Nokian tuloksessa.

Nokian on huhuttu palaavan matkapuhelinbisnekseen puhelinyksikön myynnistä asti. Spekulointia on vauhdittanut viime vuoden lopussa julkistettu Nokia N1 -tabletti, joka osoitti mobiililaitteiden yhä kiinnostavan Nokiaa. Nokian rahoitusjohtaja Timo Ihamuotila kertoi eilen Nokian "testaavan markkinoita" tabletilla.

Analyysiyhtiö Inderesin toimitusjohtaja Mikael Rautasen mukaan Nokia-puhelimia saatetaan nähdä, kun Microsoftin kanssa solmittu sopimus sallii Nokialle paluun puhelinmarkkinoille vuonna 2016.

– Hyvin mahdollista. Se olisi luonnollinen jatkumo, kun markkinoilla on jo tablettikin. Jatkossa näiden raja hämärtyy, Rautanen sanoo.

Kyse ei olisi kuitenkaan laitevalmistuksensa, vaan Nokia-brändin lisensoinnista laitevalmistajalle. Nokia N1 -tablettia valmistaa ja myy kiinalainen Foxconn. Nokia saa osan myyntituloista, sillä laadun takeena toimiva Nokia-nimi lisää laitteen myyntiä.

Nokia on erikoisessa asemassa, sillä nyt se tekee pois myymillään puhelimilla rahaa. Puhelinyksikön uusi isäntä Microsoft maksaa Nokialle suuria lisenssimaksuja. Jos puhelimet olisivat yhä osa Nokiaa, ne tuottaisivat sille tappiota.

Omia tehtaitaan pyörittäväksi laitevalmistajaksi Nokialla on tuskin paluuta.

– Se tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta. Laitevalmistus on riskialtista, kovasti kilpailtua ja heikosti kannattavaa, Rautanen sanoo.

Microsoft teki viime vuoden lopulla Lumioiden myyntiennätyksen, kun se kauppasi yli 10 miljoonaa puhelinta kolmessa kuukaudessa. Niiden keskihinta kuitenkin laskee koko ajan, ja myyntimäärät ovat Rautasen mukaan vielä kaukana voitollisuudesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    6. 6

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    7. 7

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    8. 8

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    9. 9

      Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

    10. 10

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    6. Näytä lisää