Mobiili

Valikko

Samsungin ja Huawein patenttikiista laajenee – Samsung jätti kanteen Kiinassa

Korealainen elektroniikkavalmistaja Samsung syyttää Kiinan suurinta älypuhelinvalmistajaa Huaweita mobiiliteknologiapatenttiensa rikkomisesta Kiinassa.

Korealainen elektroniikkavalmistaja Samsung syyttää Kiinan suurinta älypuhelinvalmistajaa Huaweita mobiiliteknologiapatenttiensa rikkomisesta Kiinassa.

Samsung jätti kanteensa vain muutamaa kuukautta sen jälkeen, kun Huawei haastoi korealaisyhtiön patenttirikkomuksista Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Yhtiöt eivät onnistuneet saamaan aikaan sopimusta mobiiliverkkojen perusteknologian käytöstä.

– Olemme uskollisesti neuvotelleet muiden patentinhaltijoiden kanssa teknologian reilusta lisensoinnista. Parhaista yrityksistämme huolimatta emme ole onnistuneet hoitamaan tätä asiaa sopuisasti, ja valitettavasti joudumme turvautumaan oikeustoimiin immateriaalioikeuksiemme turvaamiseksi, Samsungin tiedotteessa sanotaan.

Samsung jätti kanteensa immateriaalioikeusjuttuja käsittelevään oikeusistuimeen Pekingissä.

Yhtiö vaatii 161 miljoonan juanin (noin 22 miljoonaa euroa) korvauksia tähänastisista vahingoista, oikeusistuin kertoi virallisessa mikroblogissaan Weibo-palvelussa.

Huaweista tuli maailman kolmanneksi suurin älypuhelinvalmistaja viime vuonna, jääden jälkeen vain Samsungista ja Applesta. Nousua avitti yhtiön siirtyminen kalliimpiin malleihin ja premium-ominaisuuksien tarjoaminen.

Huawein Samsungia vastaan nostama kanne on epätavanomainen liike kiinalaiselta yhtiöltä. Se kielii kiinalaisyhtiöiden itseluottamuksen kasvusta immateriaalioikeuksiensa puolustamisessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    3. 3

      MTV: Hans Backelle potkut Huuhkajista

    4. 4

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    5. 5

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    6. 6

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    7. 7

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    8. 8

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    9. 9

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    10. 10

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    3. 3

      MTV: Hans Backelle potkut Huuhkajista

    4. 4

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    5. 5

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    6. Näytä lisää