Tietoturva

Valikko

Pirate Bay pyytää anteeksi murhattujen lasten isältä

Tukholma - Ankarasti kritisoitu Pirate Bay pyytää anteeksi murhattujen lasten isälle lähettämäänsä sähköpostia, jossa ikävään sävyyn ilmoitettiin, ettei ylläpito aio puuttua lasten ruumiinavauskuvien levitykseen. Ja sitä Pirate Bay ei aio tehdä vieläkään.

Niin sanotun Arboga-murhan esitutkintamateriaalin levittyä internetiin ovat monet ankarin sanoin kritisoineet aineiston keskeistä välityskanavaa, The Pirate Bay -verkkopalvelua. Yleisöä ovat toisaalta järkyttäneet netissä leviävät oikeuslääketieteelliset valokuvat surmatuista lapsista, toisaalta taas Pirate Bayn vastaus lasten isälle, joka toivoi ylläpidon puuttuvan asiaan.

Pirate Bayn nimissä isälle vastattiin "ei, ei ja vielä kerran ei", minkä lisäksi lapsensa menettäneen isän pyyntöä kommentoitiin vapaasti kääntäen "pirunmoiseksi nalkutukseksi". Nyt Pirate Bay pyytää sivuillaan kiertelemättä ja kaartelematta anteeksi viestinsä sävyä todeten, että "yksi moderaattoreista vastasi tavalla, jota ei voi puolustella".

Arboga-aineiston levitykseen Pirate Bay
ei edelleenkään aio puuttua. Palvelun mukaan jokainen voi itse vapaasti päättää, lataako aineiston koneelle vai ei. Niin ikään palvelu muistuttaa perusajatuksestaan, jonka mukaan internetin tulee olla sensuurista vapaa. Esitutkinta-aineisto on kaiken lisäksi julkinen asiakirja, jonka kuvamateriaaliakaan viranomaiset eivät ole merkinneet salaiseksi.

Muun muassa Ruotsin lehdistöasiamies Yrsa Stenius on arvellut tämän kaltaisten tapausten johtavan siihen, että yhä suurempi osa nyt julkisesta tiedosta muuttuu salaiseksi. Tämä saattaa hänen mukaansa rajoittaa myös lehdistön vapauksia.

Svenska Dagbladetin haastatteleman Steniuksen mukaan julkaisutoimintaan kytkeytyy ajatus vastuusta. Kaikkea mikä sinänsä on julkista, ei pidä julkaista, hän toteaa.

Ruotsin oikeusministeri Beatrice Ask sanoi viikonloppuna, että tapahtuneen johdosta on syytä käydä keskustelua yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Tapaukseen ei liity rikosta, mutta ministerin mukaan nykyinen lainsäädäntö on ehkä osin epäselvä eikä takaa yksilölle riittävää yksityisyyden suojaa. Ministeri painotti kuitenkin, ettei hän avauksellaan ota kantaa siihen, millaisiin toimiin nyt olisi syytä ryhtyä.

Kiinnostuitko Ruotsin tapahtumista?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

    3. 3

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    4. 4

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    5. 5

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    6. 6

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    7. 7

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    10. 10

      Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

    3. 3

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    4. 4

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    5. 5

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    6. Näytä lisää