Tietoturva

Valikko

Äänestäjät kävelevät mielellään koneelle

Suurin osa ennakkoäänestäjistä on valinnut näyttöpäätteen kynän ja paperin sijasta niissä kolmessa kunnassa, joissa sähköinen äänestäminen on mahdollista.
Kunnallisvaaleissa voi äänestää sähköisesti Karkkilassa, Vihdissä ja Kauniaisissa, mutta myös perinteinen lippuäänestys on mahdollista. Kaksi päivää kestäneen ennakkoäänestyksen jälkeen kone oli voitolla.

- Kaikissa kolmessa pilottikunnassa on ollut enemmän sähköisesti äänestäneitä kuin lippuäänestäneitä, kun kaksi ensimmäistä ennakkoäänestyspäivää on takana, Karkkilan vaalilautakunnan sihteeri Antti Luukkanen tietää.

Ainakin Karkkilassa ja Kauniaisissa yli 54 prosenttia on hänen mukaansa äänestänyt koneella. Samanlaiset tiedot ovat oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläisellä:

- Jonkin verran yli puolet [kokeilukuntien] äänistä on annettu sähköisesti. Ensitunnelmat ovat kyllä kovin myönteiset. Tämä sujuu suunnitellusti, vaalijohtaja sanoo. Tilanne myös vastaa hyvin ministeriön tavoitetta saada puolet äänestäjistä koneen luokse.

Jääskeläisen mukaan keskiviikon aloituksesta saatu palaute on ministeriössä ymmärretty poikkeuksetta myönteiseksi.

- Äänestäjät kehuivat koneiden helppokäyttöisyyttä ja nopeutta. Meille ei ole tullut mitään virheilmoituksia. Veikkaisin, että jos on pankkiautomaattia käyttänyt säännöllisesti, niin tämä on oikeastaan aika identtinen siihen nähden, Jääskeläinen puntaroi.

Luukkanen vahvistaa Karkkilasta, että ainakaan siellä ei ole törmätty ongelmiin.

- Koneet ovat toimineet loistavasti, ja [äänestäminen] on ollut helppoa. Ehkä yhtä ihmistä on kopin toiselta puolelta neuvottu, Luukkanen kertoo.

Uurnassa oikea luku

Sähköinen äänestysjärjestelmä on TietoEnatorin ja espanjalaisen Scytlin toteuttama. Järjestelmän tietoturvaa ja myös laillisuutta on epäilty.

Vaalijohtaja Jääskeläinen toteaa, että uurnankaan päässä ei ole havaittu ongelmia. Sähköisessä uurnassa oleva äänien lukumäärä vastaa esimerkiksi henkilötunnuksien määrää.

Antti Luukkasen mukaan jotkut lippuäänestäneet ovat sanoneet, että he mieluummin äänestävät perinteisellä tavalla, koska kokevat sen turvallisemmaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      TMZ: Vastahakoinen koira pakotettiin kuohuvaan veteen – tapahtuiko uuden elokuvan kuvauksissa eläinten kaltoinkohtelua?

    7. 7

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    10. 10

      Leo-Pekka Tähti yllätettiin lentokentällä: ”Harvemmin sitä saa tällaista lentolippua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää