Tietoturva

Valikko

IE-aukon korjauksesta ei takeita

Microsoft on noteerannut virallisesti Internet Explorer -selaimen uuden haavoittuvuuden. Saatavilla on vasta ulkopuolinen korjaustiedosto, jonka asentamista kannattaa harkita kahdesti.

Tietoturvayhtiö Symantec varoitti Internet Explorer -selaimen 6- ja 7-versioiden haavoittuvuudesta, johon on julkaistu huonosti toimiva hyökkäyskoodi.

Viestintäviraston tietoturvayksikkö Cert-fi kertoo lisäksi, että haavoittuvuuteen on kiirehditty epävirallinen korjaus. Sen toimivuutta ei ole yleisesti vahvistettu, eikä tekijä anna takeita toimivuudelle.

– Korjauksen yhteensopivuutta tai haittavaikutuksia ei myöskään tunneta eikä mahdollisiin korjauksen asentamisesta koituviin järjestelmän toimivuusongelmiin välttämättä ole saatavilla tukea, Cert-fi huomauttaa.

Yksikkö ei ole tutkinut korjaustiedostoa. Korjauksen julkaisseen tahon mukaan korjaustiedosto toimii 32-bittisissä Windows-järjestelmissä.

IE8 suojassa

Microsoft on laatinut oman tiedotteen haavoittuvuudesta ja vahvistaa, että aukko ei kosketa selaimen uusinta versiota 8.

Haavoittuvuuden avulla hyökkääjä voi käyttöjärjestelmästä ja asetuksista riippuen pahimmillaan päästä ajamaan omaa koodiaan tietokoneella. Hänen täytyy ensin saada uhri jotenkin vaaralliselle verkkosivulle. Se voi olla hänen omansa tai sitten esimerkiksi täysin normaali sivusto, jolle hän on ujuttanut haitallista sisältöä vaikkapa mainoksen muodossa.

Hyökkääjä voi onnistua vain, jos selaimessa on JavaScript-tuki käytössä.

Microsoft paikkaa haavoittuvuuden jollakin aikataululla, mutta korjaus ei ehkä ehdi vielä joulukuun päivityspakettiin. Jos yhtiö katsoo aiheelliseksi, voidaan paikkaus julkaista kesken normaalin päivitysrytmin.

Vielä ei ole havaittu hyökkäyksiä, joissa aukkoa käytettäisiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sukeltajat löysivät kadonneen miehen puukotettuna katiskaverkosta – syyttäjä vaatii ankaraa rangaistusta

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

    6. 6

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    7. 7

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    8. 8

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    9. 9

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sukeltajat löysivät kadonneen miehen puukotettuna katiskaverkosta – syyttäjä vaatii ankaraa rangaistusta

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

    6. Näytä lisää