Tietoturva

Valikko

Nyt putosi pommi: Yahoo skannasi käyttäjien sähköpostit

Yahoo koodasi tietokoneohjelman sähköpostinsa käyttäjien vakoilemiseksi, asiasta tietävät lähteet kertovat.

Ei riittänyt, että yhdysvaltalainen internet-yhtiö Yahoo suhtautui leväperäisesti käyttäjiensä tietoturvaan. Näyttää lisäksi siltä, että yhtiö aktiivisesti tuhosi asiakkaidensa tietoturvaa tahallisesti ja systemaattisesti, Reuters paljastaa.

Kolmen entisen työntekijän ja yhden ulkopuolisen henkilön mukaan Yahoo rakensi salaa viime vuonna ohjelman, joka skannaa sähköpostinkäyttäjien kaikki tulevat viestit Yhdysvaltain hallituksen vaatimuksesta. Käsky kävi NSA:lta tai FBI:ltä, ja Yahoo teki työtä käskettyä, lähteet sanovat.

Tarkoitus oli etsiä sähköpostien seasta tuntemattomia avainsanoja tai liitetiedostoja. Ei ole selvää, luovuttiko Yahoo mitään tietoja tiedusteluviranomaisille. Reutersin artikkelista ei myöskään selviä, skannataanko sähköpostit vielä tälläkin hetkellä.

Yahoo on ennestään syvissä vesissä menetettyään 500 miljoonan käyttäjän tiedot tietomurtajille. The New York Timesin mukaan Yahoo myös suhtautui leväperäisesti tietoturvaan muun muassa panttaamalla rahoja suojausten parantamiselta.

Reutersin mukaan syy Yahoon tietoturvapäällikön Alex Stamosin eroon viime vuonna oli juuri sähköpostien skannaus, josta toimitusjohtaja Marissa Mayer päätti ilman hänen tietoaan tai suostumustaan. Stamos myös tiettävästi väitti, että Yahoon skannaukseen oli jäänyt haavoittuvuus, joka olisi voinut päästää tietomurtajat käsiksi sähköposteihin.

Yahoon vastaus Reutersin paljastukseen on lyhyt. Mutta yhtiö ei suoraan kiistä artikkelin väitteitä.

– Yahoo on lakia noudattava yritys, ja noudattaa Yhdysvaltain lakeja, yhtiö lausui.

Sekä Google että Microsoft kiistivät Reutersille harjoittaneensa vastaavaa sähköpostien läpikäyntiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    8. 8

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    9. 9

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    10. 10

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää