Pienistä aiheista syntyy joskus suuria elokuvia. Katja Gauriloffin ohjaama dokumentti Säilöttyjä unelmia kertoo siitä, miten suomalaisissa valintamyymälöissä myytävä säilykepurkki saa sisältönsä. Tuloksena on yksi viime vuosien vaikuttavimmista suomalaiselokuvista.
Neljän vuoden työn vaatinut ja kymmenessä eri maassa kuvattu dokumentti ei keskity tuotantoprosessiin, vaan siitä elantonsa saaviin ihmisiin. Useimmilta elokuvassa nähtäviltä tuotantolaitoksilta Gauriloff on poiminut yhden ihmisen, joka työnsä ohessa kertoo meille ajatuksiaan ja unelmiaan.Ensin tapaamme brasilialaisella tinakaivoksella työskentelevän naisen, joka on synnyttänyt 12 lasta, mutta pystynyt pitämään heistä vain kolme. Hänen ainoa unelmansa on tavata joskus äitinsä.
Myöhemmin tapaamme esimerkiksi puolalaisen teurastajan, tanskalaisen eläintenhoitajan ja ukrainalaisen puimurinkuljettajan. Heistä useimmat unelmoivat samoista asioista: perheestä tai puolisosta, lasten paremmasta tulevaisuudesta.
Kaikki unelmat eivät ole kauniita. Puolalainen teurastaja haaveilee vain verisestä kostosta ex-vaimonsa uudelle miehelle.
Ihmisten ja unelmien ohella Gauriloffin elokuva piirtää kuvaa globaalista maailmantaloudesta. Sen rattaissa niin ihmiset kuin eläimet ja luonnonvarat ovat kaikki pelkkiä tuotantoketjun raaka-aineita. Ja niitä rattaita me pyöritämme kaikki.
Tuotantoeläinten kohteluun Gauriloffin viileän toteava elokuva ei ota kantaa. Sen ei tarvitse. Sähköpaimenella teuraaksi ajettavien sikojen huudot ja jaloistaan roikkuvan teurasnaudan potkut kertovat tarpeeksi.
Gauriloffin kuvissa on maalauksellista kauneutta silloinkin, kun niiden sisältö on puistattava. Säilöttyjä unelmia on elokuva, joka pakottaa pohtimaan omia arkipäivän valintojamme.
Katso elokuvan traileri:
Kommentit
Kirjoita kommentti
Fakta
Säilöttyjä unelmia
Ohjaaja: Katja GauriloffJuoni: Dokumentti kertoo ihmisistä ja eläimistä, jotka tuottavat sisällön Suomessa myytävään säilyketölkkiin.
Elokuvat: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Diktaattori -lue IS:n arvio elokuvasta!
18.05.2012 08:34 -
-
-
-
-
-
-
-
Anonyymit romantikot - lue IS:n arvio elokuvasta
11.05.2012 08:54 -
Dark Shadows - lue IS:n arvio elokuvasta!
11.05.2012 08:32 -
-
-
-
Kaikki uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
Suomalaismies tyrmistyi: venäläiset veivät synttäriristeilylaivan
22.05.2012 22:42
Spinal Tap -tähti sairaalahoidossa - auto töytäisi jalkakäytävällä
Metallican luottomies näyttelee suomalaista Nicole Kidmanin elokuvassa
Tsernobyl-kauhuelokuva herättää vastarintaa Yhdysvalloissa
Tätä on odotettu – Uuden Bondin ensimmäinen traileri julki
Seksisuhde alaikäiseen - nyt puhuu Roman Polanski










