Tatu, Daniel, Taneli

Eurosarjat

Valikko

Eurosarjat

Hämäläinen odottaa pelejä uudistuneessa DIF:ssa

Maajoukkueleiriltä Trinidad & Tobagosta kotiutunut Kasper Hämäläinen on hyvässä harjoitusvireessä Djurgårdenissa.
Uudistuneen joukkueen ensimmäinen tosikoitos on Seinäjoella järjestettävä Komia-turnaus, jota "Kappe" odottaakin jo mielenkiinnolla.

Djurgårdenin viime kausi oli vaikea ja tukholmalaiset onnistuivat säilyttämään Allsvenskan-paikkansa vasta viimeisillä kierroksilla.
Joukkueen runkopelaajaksi nousseen Hämäläisen mukaan tulevasta kaudesta on kuitenkin lupa odottaa enemmän.

- Harjoituksissa on ollut todella hyvä meno. Olemme saaneet aika paljon uusia pelaajia, "Kappe" kertoo.

- Tämä on ensimmäinen talvi uuden valmentajan kanssa ja asiat ovat muuttuneet aikalailla koko seurassa. Nimenomaan parempaan suuntaan. Treenit ovat parempia. Ne ovat raskaita, mutta olemme pelanneet paljon ja pallo on muutenkin enemmän mukana.

Djurgården osallistui keskiviikkona 8. helmikuuta starttaavaan Komia-turnaukseen myös viime vuonna.

- Siellä on hyvä halli ja toimivat puitteet harjoitella. Viime vuonna reissu oli onnistunut, toivottavasti myös nyt. Tulemme koko porukalla.
Ryhmä on laaja, mutta meillä on nyt paljon pelejä lyhyen ajan sisällä.

Turnauksen yksi ehdottomista helmistä on torstaina pelattava ottelu, jossa DIF haastaa Mixu Paatelaisen Suomi XI:n.

- Muutama tuttu nimi sieltä löytyy, mutta aika nuoria pelaajia pääasiassa, joita en niin hyvin tunne. Joukkue on kuitenkin varmasti hyvä ja kaikki haluavat näyttää Mixulle, että ovat pelimiehiä. Edessä on hyvä matsi, Hämäläinen povaakin.

Djurgårdenissa pelaa Hämäläisen lisäksi suomalaiset Daniel Sjölund, Joona Toivio ja Jani Lyyski.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    2. 2

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    6. 6

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    7. 7

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    8. 8

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    9. 9

      Aleppon piiritetyt siviilit jäävät valtaajien armoille – suomalaisasiantuntija: ”Rintamalinjat siirtyvät heidän ylitseen”

    10. 10

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

    2. 2

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    5. 5

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    6. Näytä lisää