Ilmari, Ilmo

Formula 1

Valikko

Formula 1

Formulatallin kulisseissa kuohuu - oikeusjuttu edessä?

Formula ykkösiin uutena tallina paikan saaneen Camposin taustoissa kohisee pahasti. Eteläafrikkalainen liikemies Tony Teixeira virittelee tallia vastaan oikeusjuttua.

Tallin perustanut ex-kuski Adrian Campos myi viime viikolla ison siivun tallista Jose Ramon Carabantelle, mikä sai Teixeiran näkemään punaista.

Talousvaikeuksiin jo ennen F1-starttiaan ajautuneen Camposin pääomistajaksi oli alun perin nousemassa juuri Teixeira, mutta toisin kävi, kun Campos päättikin, että Carabante on soveliaampi ostajaehdokas.

Globo-lehden mukaan Teixeiran lakimiehet tutkivat nyt mahdollisuutta haastaa Campos oikeuteen. Niitä voi olla, jos miehen väitteet pitävät paikkansa. Teixeiran mukaan hän oli jo ehtinyt tehdä Camposin kanssa sopimuksen tallin ostamisesta.

Eteläafrikkalaisen mukaan hän myös levitti Camposin eteen kaikki vaadittavat pankkidokumentit, joiden mukaan valuuttaa kyllä löytyy.

Joka tapauksessa viime viikon lopulla alkoi maailmalta kantautua puheita, ettei Teixeiralta sittenkään löytynyt rahaa Camposille.

Lopullinen selvyys tallin omistussuhteisiin ja kauppasotkuihin saataneen vasta oikeudessa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

  2. 2

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  3. 3

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  5. 5

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  6. 6

    Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

  7. 7

    Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

  8. 8

    Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

  9. 9

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  10. 10

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

  4. 4

    Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

  5. 5

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  6. 6

    Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  7. 7

    Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

  8. 8

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  9. 9

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  10. 10

    Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  8. 8

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

  2. 2

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  3. 3

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  4. 4

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  5. 5

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  6. Näytä lisää