Visa

Golf

Valikko

Golf

Hurja maanjäristys ei hetkauttanut golf-voittajaa

Taiwanilainen golfari Yani Tseng voitti kauden ensimmäisen naisten kiertueen arvokisan Nabiscon lyönnin erolla ennen norjalaista Suzann Petterseniä.

Tseng käytti sunnuntain kierrokseen Dinah Shoren kentällä Rancho Miragessa Kaliforniassa 68 lyöntiä ja kirjasi lopputulokseksi 275 lyöntiä eli 13 alle partuloksen.

Tsengille, 21, voitto oli uran kolmas Yhdysvaltain-kiertueella. Voitoista kaksi on tullut arvoturnauksissa. Vuonna 2008 Tseng voitti tulokkaana LPGA-kiertueen avoimen mestaruuden.

Lehdistötilaisuudessa maa järisi 6,9 richterin voimalla.

- Tosi siistiä. Tämä oli suuri kuin voittoni. Olen tottunut näihin kotimaassa, Tseng arvioi järistystä.

Tseng aloitti päivän tasatuloksessa Pettersenin kanssa. Ennen päätöspäivää kisan kärjessä oli lyönnin erolla englantilainen Karen Stupples, joka romahti kolmen tuplabogeyn takia yhdeksän lyönnin päähän voittajasta jaetulle viidennelle sijalle.

Tseng löi toisella reiällä eaglen ja kolmannella birdien, ja ohitti Stupplesin, eikä enää luopunut kärkipaikasta. Tuon reiän jälkeen Tseng tunsi, että tästä tulee hänen päivänsä.

Pettersen kamppaili tiukasti Tsengiä vastaan, ja oli onnistua eaglessaan 18. reiällä, mutta pallo pysähtyi muutaman sentin päähän reiästä. Riskejä kaihtaneelle Tsengille riitti tuon jälkeen par-tulos 18. reiältä. Pettersenille tarjoutui jo ennen viimeistä reikää useita birdie-tilaisuuksia, mutta yksikään ei uponnut.

Pettersen on menestynyt vuosien varrella hyvin Nabiscossa. Vuonna 2007 ja 2008 hän oli niin ikään toinen ja viime vuonna viides.

- Aikani on tulossa, Pettersen arvioi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

  5. 5

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  6. 6

    Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

  7. 7

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  8. 8

    Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

  9. 9

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  10. 10

    Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  5. 5

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  6. 6

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  7. 7

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  8. 8

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  9. 9

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  10. 10

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

  5. 5

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  6. Näytä lisää