MM-KARSINTA Aikanaan Suomen jalkapallomaajoukkue tunnettiin siitä, että joukkueella on laadukas puolustus ja maalivahti. Ranska-ottelun alla Huuhkajilta löytyy vihdoin ykkösmaalivahti, Niki Mäenpää, mutta yllättäen puolustus on muodostunut ongelmaksi.
Hieman yllättäen Huuhkajien päävalmentaja Mixu Paatelainen on uuden ongelman edessä MM-karsintojen alkaessa.Puolustuslinjan tukipilariksi rakennettu topparipari Joona Toivio-Niklas Moisander on osoittanut murtumisen merkkejä ja erityisesti kenraaliharjoitus Pohjois-Irlannin vieraana todisti ongelman karulla tavalla.
Heikointa kauttaan ruotsalaisseura Djurgårdenissa pelaava Toivio oli yllättävissä vaikeuksissa Belfastissa, joten ei olisi yllätys, jos Toivio aloittaa Ranska-ottelun vaihtopenkin puolelta.
Vaan mistä korvaaja?
Juhani Ojala olisi luonnollisin vaihtoehto Moisanderin rinnalle, mutta siinä on ongelmansa. Kaksikko ei ole juurikaan pelannut yhdessä, joten Paatelainen tuskin uskaltaa laittaa Ojalaa näin tärkeään peliin MM-karsinta-avaukseen.
Paatelaisella olisi ollut mahdollisuus kokeilla Ojalaa Pohjois-Irlantia vastaan, mutta jostain syystä näin ei tapahtunut. Yksi vaihtoehto olisi myös pudottaa Tim Sparv keskialueelta toiseksi toppariksi.
Oravaisissa kasvanut Sparv on koulutukseltaan keskikenttäpelaaja, mutta verkkaisen juoksuaskeleen vuoksi Sparville voisi sopia paremmin topparin paikka.
Tätä mieltä oli esimerkiksi Sami Hyypiä 100:nnen A-maaottelunsa kynnyksellä IS Urheilun haastattelussa. Sparv on pelannut jonkin verran topparina myös seurajoukkueessaan FC Groningenissa ja maajoukkueen pelitapa ym. on hänelle suhteellisen tuttu.
Yksi vaihtoehto puolustusongelmien ratkaisuun voisi olla myös Petri Pasasen nostaminen takaisin avauskokoonpanoon ja toppariksi.
Mutta mikä on Pasasen päivän kunto? Puolustaja oli kesällä pitkään ilman seuraa ja jätti Pohjois-Irlanti-pelin väliin harjoitellakseen uuden seuransa AGF Århusin kanssa.
Ainakin yksi muutos Huuhkajien alakertaan tulee Pohjois-Irlanti-otteluun verrattuna. Belfastissa vasempana pakkina pelannut Jere Uronen ei ole mukana, sillä 18-vuotiaan pakin polvi ei kestä pelaamista.
Todennäköisesti Jukka Raitala palaa takaisin paikalleen. Tosin Raitala on ollut viime peleistä sivussa. Ei olisi välttämättä mahdoton muutos, että vasempana pakkina pelasi Kari Arkivuo, joka pelaa samaa paikkaa myös seurajoukkueessaan. Silloin oikeaksi pakiksi voisi tulla Pasanen.
Lopullinen tieto Huuhkajien puolustuksen koostumuksesta saadaan klo 20.30, kun avauskokoonpano julkistetaan. Ottelu alkaa klo 21.30.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 25.5. 20:53
1.
-
Kadonneen suomalaiskavaltajan viime hetkistä paljastui uutta tietoa 25.5. 22:34
2.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 25.5. 19:04
3.
-
Jälleen raaka isku sotilaan kimppuun keskellä päivää 25.5. 22:11
4.
-
Tuore KIDsing-voittaja faneilleen: "Rakastan teitä kaikkia!" 25.5. 22:03
5.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 25.5. 10:41
6.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 25.5. 20:51
7.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 25.5. 14:34
8.
-
Ruorijuoppo upotti 7-metrisen veneensä Heinolassa 25.5. 23:24
9.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 25.5. 15:40
10.
-
Bayernin pitkä odotus päättyi! Robben laukoi upean ratkaisun 25.5. 23:49
11.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 25.5. 9:50
12.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 25.5. 12:34
13.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 25.5. 13:23
14.
-
IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä! 25.5. 13:40
15.
-
Mestarit ojensivat kloppeja 00:46
16.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 25.5. 15:04
17.
-
Sankari-Robben: "Tämä merkitsee minulle hyvin paljon" 00:34
18.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 25.5. 14:12
19.
-
Hufvudstadsbladet sai Venäjältä tietoa Pussy Riot -katoamisesta 25.5. 18:03
20.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 25.5. 18:51
2.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 25.5. 9:50
3.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 25.5. 9:35
4.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 25.5. 14:34
5.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 25.5. 10:41
6.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 25.5. 15:40
7.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
8.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 25.5. 20:40
9.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 25.5. 13:23
10.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 25.5. 12:53
11.
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 25.5. 20:53
12.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
13.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 25.5. 7:03
14.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 25.5. 14:12
15.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
16.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 25.5. 9:55
17.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
18.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 25.5. 6:44
19.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 25.5. 19:04
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Mestarit ojensivat kloppeja
Sankari-Robben: "Tämä merkitsee minulle hyvin paljon"
Bayern nousi Liverpoolin rinnalle
Bayernin pitkä odotus päättyi! Robben laukoi upean ratkaisun
IS seurasi Mestarien liigan finaalia - Robben iski ratkaisun loppuhetkillä!
Saksalaisfanit pistivät tappeluksi - katso kuva- ja videolinkki
Mestarien liigan finaali alkaa - katso avauskokoonpanot!
IS paikalla Wembleyllä - "Keltainen seinä" jo rakentumassa
IS testasi Mestarien liigan finaalin kohukengän
Mourinho kaappaamassa Real Madridin tähtipelaajan Chelseaan
Ruotsalaislegendan poika loikkaamassa kilpailijan leiriin
Huuhkajatähti: Kiinnitä katseesi heihin Mestarien liigan finaalissa
Nostaako hän Internazionalen takaisin huipulle?
Porto myi keskikentän tähtikaksikkonsa - nettosi hurjan summan
Hyypiän ex-joukkuetoveria kaavaillaan Millwallin peräsimeen
254 kilometriä pyörän selässä - Arsenalin menestyksellä hikiset seuraukset toimittajalle
Eurooppa-liigan voittaja etenee tulevaisuudessa suoraan Mestarien liigaan
Hitzlsperger: Saksalaiset kateellisia Valioliigalle
Cityn seurajohto asettaa uudelle valmentajalleen huimat tavoitteet
Torres: Chelsea ei halua minusta eroon





