Suomi XI -futismaajoukkueyhdistelmä hävisi ruotsalaiselle Djurgårdenille 0-1 Seinäjoella pelattavassa Komia-turnauksessa.
Päävalmentaja Mixu Paatelaisen ”Huuhkajan muniksi” ristimä joukkue sinnitteli mukana 80. minuutille asti, mutta sitten DIFin suomalaispelaaja Kasper Hämäläinen ohjasi oikealta tulleen keskityksen Henri Sillanpään vartioimaan Suomen maaliin.- Kappe on tuulennopea. Hän ei onneksi päässyt livahtamaan linjan taakse, mutta teki maalin ja hyvin tekikin. Siinä meidän laitapuolustaminen ei ollut ihan sitä laatua, mitä pitää olla, Paatelainen sanoi.
Djurgårdenin riveissä esiintyi yhteensä kolme Suomen A-maajoukkuemiestä: Hämäläinen, Joona Toivio ja Daniel Sjölund.
- Haluan aina voittaa, mutta kieltämättä tuntui oudolta pelata, kun Suomi oli vastassa, Toivio sanoi.
Djurgårdenin kolmikko on pelannut yhteensä 60 A-maaottelua. Suomi XI:ssä oli kaksi miestä, joilla oli A-maaottelukokemusta, Mika Ojala ja Sillanpää. Heillä on kasassa kuusi A-maaottelua.
- Suomi näytti nuorelta. Paljon minulle uusia naamoja, pelaajia, joita en ole koskaan tavannut. Minusta on hieno juttu, että otetaan nuoria miehiä haistelemaan maajoukkueen tunnelmaa, opettelemaan pelitapaa ja tutustumaan taustaan. Helpottaa varmasti tulevaisuudessa mukaantulemista, Toivio arvioi.
Nuorin Suomen pelaajista oli 16-vuotias Matias Ojala. AC Oulun keskikenttämies pääsi kentälle toisella puoliajalla. Poika pärjäsi miesten seassa hyvin.
- Tämä on loistavaa kokemusta Matiakselle. Vauhti on paljon kovempaa kuin mihin hän on tottunut.
- Matias tuli hyvin mukaan, pyysi palloja, antoi syöttöjä ja pääsi peliin hyvin mukaan, Paatelainen sanoi.
Suomi XI sai parhaan maalipaikkansa ottelun alkuhetkillä. Kärkimies Roope Riski pääsi läpi, mutta Djurgårdenin ruotsinsuomalainen maalivahti Tommi Vaiho torjui matalan laukauksen.
Djurgården vaihtoi koko joukkueensa maalivahtia lukuun ottamatta toiselle puoliajalle. Samalla ote siirtyi heille. Ennen Hämäläisen osumaa Daniel Sjölund oli lähimpänä maalintekoa. Hänen kierteinen vapaapotkunsa lensi vain hieman yläkulman ohitse.
Kommentit
Kirjoita kommentti





