Ilta-Sanomat
Hyvä olo Terveys
 
Haun tuottaa 
 
 
Jatkuvat uniongelmat tai pahat unet saattavat tehdä nukkumisesta jopa pelottavaa.Kuva: Lehtikuva
Jatkuvat uniongelmat tai pahat unet saattavat tehdä nukkumisesta jopa pelottavaa.
Kuva: Lehtikuva

10 pelottavaa unihäiriötä - osa 1


 Jatkuvat uniongelmat tai pahat unet saattavat tehdä nukkumisesta jopa pelottavaa. Kaikki ovat joskus kärsineet painajaisista tai nukahtamisvaikeuksista. Yleensä nämä ongelmat ovat kuitenkin satunnaisia, mutta entä jos niistä alkaakin kärsiä joka yö?

Msnbc.com listasi kymmenen pelottavaa unihäiriötä, jotka saattavat tehdä nukkumisesta suorastaan painajaismaista.

Jatkuvat painajaiset. Jatkuvat painajaiset aiheuttavat kylmää hikoilua ja eläviä muistikuvia karmaisevista unista. Jatkuvista painajaisista kärsivien ihmisten päivittäinenkin elämä vaikeutuu, kun he alkavat pelätä nukkumista.

Stressi ja univaje ovat yleisimpiä syitä painajaisten näkemiseen. Vakavimmissa tapauksissa ongelmaa hoidetaan terapialla ja rauhoittavilla lääkkeillä. Useimmat pääsevät kuitenkin painajaisista eroon ottamalla esimerkiksi rentouttavan kylvyn ja menemällä ajoissa nukkumaan.

Unissakävely. Stressi ja univaje ovat monesti syynä myös unissakävelyyn. Siihen saattavat vaikuttaa toisaalta myös geenit. Tutkimuksen mukaan läheiset sukulaiset kävelevät unissaan 10 kertaa todennäköisemmin kuin valtaväestö.

Vastoin yleistä käsitystä unissakävelijän herättäminen ei ole vahingollista. Unissakävely itsessään saattaa kuitenkin olla vaarallista, sillä unissakävelijä saattaa esimerkiksi kaatua pahasti portaissa tai kompastua sähköjohtoihin.

Yölliset kauhukohtaukset. Yöllisiin kauhukohtauksiin kuuluvat huutaminen, rimpuilu ja hätääntynyt liikehdintä. Kauhukohtaukset ovat pelottavia sekä niiden kokijalle että näkijälle.

Kauhukohtauksista kärsivät saattavat kesken unen nousta äkillisesti istumaan silmät avoinna, vaikka eivät näekään mitään. Häntä on hankala herättää tai lohduttaa millään tavalla. Joissain tapauksissa kauhukohtauksiin liittyy myös unissakävelyä.

Kauhukohtaukset kestävät yleensä vain 10-15 minuuttia, eikä ihminen muista niistä enää mitään herättyään.

Unihallusinaatiot. Unihallusinaation näkeminen voi olla todella pelottava kokemus. Niistä kärsivät ovat kertoneet kuulleensa ääniä ja nähneensä huoneessaan ihmisiä sekä outoja esineitä. Monet myös näkevät seinillään ryömiviä hyönteisiä ja eläimiä.

Unihallusinaatiot tapahtuvat joko pian nukahtamisen jälkeen tai juuri ennen heräämistä. Ne ovat yleisimpiä narkolepsiasta kärsivillä ihmisillä. Satunnaisista unihallusinaatioista ei tarvitse huolestua, mutta jos niihin liittyy sekä uneliaisuutta päiväsaikaan että lihaskontrollin menetystä yllättyessä, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.

Räjähtävän pään oireyhtymä. Tästä oireyhtymästä kärsivä herää syvästä unesta kuultuaan terävän, kovan äänen. Äänet saattavat muistuttaa esimerkiksi symbaalien ääntä tai pommin räjähtämistä. Ääni vaikuttaa kuuluvan aivan pään vierestä tai pään sisältä.

Vaikka oireyhtymän aiheuttajaa ei tiedetäkään, siihen ei liity kipua, eikä se ole vaarallinen.

Johanna Rytkönen / Tohtori.fi


 
 
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET

TALOUSUUTISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA