IS - Ilta-Sanomat
Hyvä olo Terveys
 
Haun tuottaa 
 
 
Surusta pitäisi puhua lapsen kanssa, vaikka se olisikin raskasta.Kuva: Lehtikuva
Surusta pitäisi puhua lapsen kanssa, vaikka se olisikin raskasta.
Kuva: Lehtikuva

Älä jätä lasta yksin surussa


 Syöpään sairastuu vuosittain noin 150 alle 16-vuotiasta lasta. Heistä suurin osa, noin 80 prosenttia, paranee. Silti kaikkia ei voida pelastaa. Lapsensa menettäneen perheen suru on musertava. Suru ei kuitenkaan syö vain vanhempia, vaan myös kuolleen lapsen sisaruksia.

- Olisi tärkeää, että terveet sisarukset saisivat olla mukana sairaan lapsen elämässä ja sairauden vaiheissa. Heidät olisi hyvä ottaa mukaan sairaalaan sisaruksensa luo ja muutenkin käydä läpi tilannetta, psykologi Riitta Moren sanoo.

Morenin mukaan tiedon puute on yksi suuri syy siihen, ettei lapsi voi ilmaista pelkojaan ja suruaan. Kysymyksiä nimittäin nousee lapsen päähän huomattava määrä: kuolenko minä, miksi veli sairastui, onko se minun vikani...

- Jos lapsi jää ilman tietoa ja keskusteluapua, voi tulla vaikeuksia. Lapsi saattaa juuttua masennukseen. Tämä voi johtaa eristymiseen ja sosiaalisiin ongelmiin.

Monesti aikuiset jättävät surulliset asiat puhumatta, koska he haluavat suojella lapsiaan. Tämä ei kuitenkaan ole lapsen etu.

- Jos lapsi ei saa vaikeista tai surullisista asioisa oikeaa tietoa, hän täyttää tyhjiön omilla mielikuvillaan. Lapsi saattaa tuntea myös jääneensä yksin, jos hän ei saa apua tunteidensa käsittelyyn, lastentarhanopettaja Marja Lopperi huomauttaa.

Lapsen suru ei välttämättä tarvitse keskustelua, sitä voi käsitellä monella muulla - lapselle paljon sopivammalla tavalla.

- Piirtäminen, maalaaminen, leikkiminen ja musiikin kuuntelu ovat kaikki hyviä keinoja käsitellä tunteita, joita esimerkiksi veljen tai siskon vakava sairastuminen tai jopa kuolema aiheuttaa.

Vanhempien tehtävä ei ole niinkään suojella lasta surua aiheuttavilta asioilta, vaan auttaa pientä kulkemaan vastoinkäymisten läpi.

- Myös on tärkeää, ettei kuollutta lasta nosteta jalustalle. Etteivät terveet sisarukset ajattele, että meidän perheen "paras" lapsi kuoli, Moren lisää.

Toki kuollutta lasta on hyvä muistella ja vaalia kauniita hetkiä hänen kanssaan. Mutta on muistettava, ettei kuolema tee lapsesta muiden kustannuksella sitä tärkeintä.

Moren ja Lopperi puhuivat syöpäsairaiden lasten ja nuorten yhdistyksen Sylvan ja kustannusyhtiö Lasten keskuksen tilaisuudessa. Siellä julkistettiin Mari Mörön kirjoittama ja Marjo Nygårdin kuvittama kirja Surunappi.

Kirja on tarkoitettu vanhemmille, opettajille ja sukulaisille avuksi lapsen surun käsittelyyn. Kirjassa seurataan perhettä, jonka lapsista yksi, Olli, kuolee. Kirja tarkastelee perheen elämää vuoden ajan kuoleman jälkeen.

- Tällainen aihe vetää nöyräksi. Ensimmäisenä en ajatellut omaa itseilmaisuani, vaan halusin kääntyä asiantuntijoiden puoleen, jotta saisin kaiken mahdollisen tiedon näin vaikeasta asiasta, Mari Mörö huomauttaa.

Surua ja varsinkin lasten surua käsitteleviä kirjoja on melko vähän. Siksi Lasten keskus halusi tällaisen kirjan kustannettavakseen. Myös Sylvassa uskotaan, että moni perhe voi saada kirjasta apua.

Liina Putkonen





 
 
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET

TALOUSUUTISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Hyväolo btn1b 200x200

[Mainos]

MAINOS Hyväolo btn2 200x200

[Mainos]

Kimallus.fi - keskustelut