Meri, Vellamo

Jääkiekko

Valikko

Jääkiekko

Näin venäläisfanit kiittävät Kari Heikkilää - katso video

Tyrmistystä ja suorastaan liikuttavia kiitoksia. Näin reagoivat Lokomotivin fanit jääkiekkovalmentaja Kari Heikkilän potkuihin.

Esimerkiksi Youtube-sivustolle on ilmestynyt kaksi videota, joissa nimimerkki JohnnyMaveric87 kiittää Heikkilää tämän työstä.

- Kari on meidän valmentajamme, lukee toisen videon otsikkona venäjäksi. Video koostuu lukuisista valokuvista Heikkilän Lokomotiv-uran varrella ja taustalla soi Yö-yhtyeen kappale Kiitos ja kunnia aina jäävät saamatta.

Videon alussa on englanninkielinen teksti: "Forever in our hearts" eli "Ikuisesti sydämissämme".

Video päättyy niin ikään englanninkieliseen tekstiin, joka kuuluu suomeksi seuraavasti:

- Me rakastamme ja kunnioitamme sinua, Kari, ja emme koskaan tule unohtamaan, mitä olet tehnyt eteemme. Onnea matkaan, valmentajamme.

Heikkilä sai lähteä Jaroslavlin jääkiekkojoukkueen peräsimestä perjantaina, kun Lokomotiv hävisi MVD:lle numeroin 0-3.

Potkut tulivat monille yllätyksenä, sillä KHL:n runkosarjaa on Lokomotivin osalta jäljellä enää kolme peliä. Lokomotivilla on kasassa 90 pistettä ja joukkue on koko liigan pisteissä tällä hetkellä seitsemäntenä eli menossa vakaasti pudotuspelehin.

- En ymmärrä tätä. Mielestäni joukkue pelaa ihan normin mukaan ja nyt tällainen kriisitoimi, tilittää esimerkiksi nimimerkki Romanustigris internetin keskustelupalstalla.

Samaa päivittelee nimimerkki Alzhi Lokomotivin seuran omilla nettisivuilla.

- Valmentajan vaihtaminen pudotuspelien alla on käsittämätöntä tyhmyyttä. Jos olisi haluttu vaihtaa, se olisi pitänyt tehdä aiemmin. Katsoin meidän tilastojamme tältä vuodelta, ja ne ovat vain hieman huonommat kuin viime kaudella. Vain hieman huonommat! Alzhi kirjoittaa.

- Olisi pitänyt antaa Karin jatkaa pudotuspeleihin ja tehdä vasta sitten johtopäätökset. Vähintäänkin olisi mitali tullut. Kiitos Kari, sinua ei Jaroslavlissa unohdeta, Alzhi jatkaa.

Heikkilä valmensi Lokomotivin viime kaudella KHL:n hopealle, samoin kuin myös edellisellä kaudella. Ja sitä ennen jo kerran pronssille.

Nimimerkki Kapitan arvelee puolestaan, että Heikkilä oli sittenkin liian demokraattinen valmentaja Lokomotiville. Heikkilän tilalle nimitetty Pjotr Vorobjov on vastaavasti Kapitanin mukaan "tyranni".

- Eli lopultakin pelaajamme lakkaavat nukkumasta kotona, ajelemasta seuran vuokraamilla autoilla ja laiminlyömästä työtään. Kaikki vaan bazaan ja suunnittelemaan aamusta iltaan ovelia puolustuskuvioita, nimimerkki kirjoittaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  4. 4

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  5. 5

    Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

  6. 6

    SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

  7. 7

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  8. 8

    Norjalaishiihtäjät paljastivat suunnitelmansa Therese Johaugin auttamiseksi

  9. 9

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  10. 10

    Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  3. 3

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  7. 7

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  8. 8

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  9. 9

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  10. 10

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  4. 4

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  5. 5

    Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

  6. Näytä lisää