Tuija, Tuire, Vanessa

Jääkiekko

Valikko

Jääkiekko

Suomalaisvahdit kuumaa kamaa NHL:ssä

Kaikkiaan 36 suomalaispelaajaa lähtee jahtaamaan jääkiekon Stanley cupia torstaina alkavalla NHL-kaudella. Peräti kymmenen näistä jääaikaa ja vastuullista roolia seuroissaan tavoittelevista pelaajista on maalivahteja.

Antti Niemi voitti Stanley cupin viime kaudella, mutta tällä hetkellä kuumin suomalaisnimi on Bostonin Tuukka Rask. Vasta 23-vuotias savonlinnalainen nousi joukkueensa ykkösvahdiksi kesken viime kauden ja komeili liigan torjuntatilastojen kärjessä.

Rask kamppailee peliajasta tuttuun tapaan Tim Thomasin kanssa. Boston saattaa peluuttaa kaksikkoa tasaisesti alkukauden ja päättää ykkösvahdista vasta ennen kevään huipennusta.

Seurojensa ykkösvahteina kauteen suomalaisista lähtevät Calgaryn Miikka Kiprusoff, Minnesotan Niklas Bäckström, Nashvillen Pekka Rinne sekä Dallasin Kari Lehtonen. San Josessa peliajasta saksalaisen Thomas Greissin kanssa taistelevat Niemi ja Antero Niittymäki. Virheetön Calgary Kiprusoffin, Niklas Hagmanin ja Olli Jokisen seura Calgary hakee kauteen hyvitystä viime vuodesta. Tuolloin kanadalaisseura ei selviytynyt pudotuspeleihin.

Harjoitusleiri sujui ainakin mallikkaasti, sillä joukkue voitti kaikki seitsemän otteluaan. Calgary oli ainoa, joka ei hävinnyt treenipeliä.

- Se oli erittäin positiivinen asia, koska meitä on haukuttu paljon, kapteeni Jarome Iginla myhäili.

Vahvimmat suomalaisedustukset NHL-seuroissa ovat Calgaryn lisäksi Minnesotassa (Bäckström, Mikko Koivu, Antti Miettinen), Anaheimissa (Toni Lydman, Saku Koivu ja Teemu Selänne), Philadelphiassa (Kimmo Timonen, Ville Leino, Joonas Lehtivuori) ja Carolinassa (Joni Pitkänen, Jussi Jokinen, Tuomo Ruutu, Oskar Osala), jossa luku nousee jopa neljään.

Kymmenen suomalaispelaajan kausi alkaa AHL:n puolelta. Heihin lukeutuvat SM-liigassa viime kaudella pelanneet Jussi Rynnäs, Ilari Filppula ja Teemu Hartikainen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  3. 3

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  4. 4

    Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

  5. 5

    Verinen kuva MM-kisasta – venäläishiihtäjä koki kovia ladulla

  6. 6

    Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

  7. 7

    Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

  8. 8

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  9. 9

    Kommentti: Sipilän mediakritiikki on syytä ottaa vakavasti

  10. 10

    Miten olutveron nousu Virossa vaikuttaa Tallinnan-matkailuun? Näin laivayhtiöt kommentoivat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  4. 4

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  5. 5

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  6. 6

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  7. 7

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  8. 8

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  9. 9

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  10. 10

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  3. 3

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  4. 4

    Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

  5. 5

    Verinen kuva MM-kisasta – venäläishiihtäjä koki kovia ladulla

  6. Näytä lisää