Visa

Jääkiekko

Valikko

Jääkiekko

Tami: Tämä on nyt kaksintaistelu!

Jääkiekko
Viimeistään vuodenvaihteessa pitäisi ratketa, valitseeko Korean kiekkoliitto maansa päävalmentajaksi turkulaisen vai sittenkin miehen jostain ihan muualta.

- Tämä on nyt kaksintaistelu! Vaikuttaa siltä, että kaksi on jäljellä isosta porukasta, ja minä olen se toinen. Toinen lienee Rene Faselin (kansainvälisen kiekkoliiton puheenjohtaja) tukema kaveri, kun taas minua tukee Kummola, Tamminen kertoi IS:lle keskiviikkona.

- Voisi sanoa, että tämä on historiallinen hetki, Tamminen ja Kummola yhdessä rintamassa saman asian puolesta.

Jos Tamminen valitaan, hänen työnsä alkaa huhtikuun alussa 2014. Siitä parin viikon päästä onkin sitten ensimmäinen turnaus, jossa jaetaan ranking-pisteitä tuleviin olympialaisiin. Korea järjestää kisat 2018, mutta sen maajoukkueen paikka kinkereissä on kaikkea muuta kuin varma.

- Veljet Aasiassa miettivät ja ilmoittavat sitten, mihin ratkaisuun päätyvät. Nyt pitää odottaa.

Mestiksen Mikkelin Jukurit vaihtoi viime viikolla päävalmentajaansa. Tamminen kertoi pari päivää Jarno Pikkaraisen potkujen jälkeen IS:n haastattelussa, että voisi olla valmis Jukurien ruoriin.

- Ei sieltä mitään kuulunut, enkä itse ole tietenkään ollut sinne suuntaan aktiivinen. Organisaatio Mikkelissä on osaava, siellä on asiallinen halli, mutta kuitenkin yksi iso ongelma: se halli on tyhjä. Olen aina täyttänyt hallit, missä ikinä olen ollut. Kyllä minulla annettavaa olisi myös siinä asiassa.
 
Oletko saanut syksyn tai alkutalven aikana valmennustarjouksia?

- Minun osaava saksalainen agenttini näitä hoitaa, mutta ei ole tullut potentiaalisia. Mihin tahansa en lähde tietenkään, tässä on paljon koulutuskeikkoja, enkä tahdo jättää niitä hoitamatta, kertoi Tamminen matkalla Kauhajoelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

    4. 4

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    5. 5

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    6. 6

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    7. 7

      Berner ehdottaa hankintatukea autojen ostajille

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

    4. 4

      Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

    5. 5

      Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

    6. Näytä lisää