Kotimaiset jalkapallokentät menettävät yhden merkittävän hahmon, kun kokenut pitkäaikainen maajoukkuepelaaja Toni Kuivasto joutuu päättämään uransa polvivamman takia.
Kuivasto, 35, pelasi Hakan riveissä vielä kaudella 2010, mutta paluuyritys polvioperaation jälkeen ei onnistunut.- Pelihaluja olisi vielä ollut, mutta tuli selväksi että polvi ei täysipainoista pelaamista enää kestä. Ainakin asia tuli selväksi, eikä tarvitse jäädä jossittelemaan, Kuivasto totesi.
Kuivasto debytoi jalkapalloliigassa jo 16-vuotiaana kaudella 1992. Urallaan hän pelasi kotimaan kenttien lisäksi pitkään myös Norjassa ja Ruotsissa. A-maaotteluita topparille kertyi tilille komeat 75 kappaletta.
- Sen verran pitkään ehdin pelata, että paljon hienoja muistoja kertyi. Vaikea niitä on eritellä, mutta varmasti tuplamestaruus Djurgårdenin kanssa Ruotsissa oli kokonaisuutena hienoimpia vuosia, Kuivasto mietti.
Kokeneiden pelaajien tietotaidon valjastamista käyttöön on peräänkuulutettu paljon Suomessa ja Kuivasto on valmis vastaamaan huutoon. Tulevaisuuden suunnitelmiaan mies ei kuitenkaan vielä lähde kiveen hakkaamaan.
- B-valmentajakurssi on nyt edessä ja sitten huippupelaajakurssi joulukuussa. Katsotaan nyt rauhassa miten valmennuspuolella etenee, mutta vaikea se varmaan olisi kokonaan lajin parista pois jäädä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
2.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
3.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
4.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 06:44
5.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
6.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
7.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
8.
-
Joutuuko Ulla Taalasmaa palaamaan Salattuihin elämiin vielä kolmannen kerran? 06:31
9.
-
Pesislegenda lataa: "Pelaajia ja joukkueita suorastaan yllytettiin järjestämään sopupelejä" 06:00
10.
-
Matkaopas-Terhi: Näitä ohjeita pitää oikeasti noudattaa - "Maasta tulisi poistua välittömästi" 07:23
11.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
12.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
13.
-
Soinin terveiset puoluetoverille: "Teepä niin kuin Timo 1980-luvulla" 24.5. 21:05
14.
-
IFK:lla raskas päivä: myös 19-vuotias pakkilupaus sai NHL-sopimuksen 24.5. 23:30
15.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
16.
-
Horoskooppi 25.5.-26.5.2013 06:00
17.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
18.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
19.
-
Tässä puvussa Elizabeth Taylor asteli vihille ensimmäisen kerran - katso kuva! 24.5. 21:52
20.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
1.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
2.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
3.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
4.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
5.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
6.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 24.5. 9:09
7.
-
Suomen kuuluisin amerikkalaisbodari lähtee kotiin 24.5. 13:34
8.
-
Naiselta varastettiin tuhansia euroja 3T:n raitiovaunussa 24.5. 11:46
9.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
10.
-
Ministerinsalkun menettäneeltä Jukka Gustafssonilta dramaattinen päivitys: "Tämä on viimeinen FB-kirjoitukseni" 24.5. 10:26
11.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
12.
-
Charlie Sheen vaihtoi nimensä ristimänimekseen 24.5. 9:34
13.
-
20 kiloa laihtunut Pullukka-Mikko: Laihtuminen ei ole rakettitiedettä 24.5. 10:01
14.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
15.
-
MTV3:n urheiluankkuri polttareissaan: En ajatellut, että elämässä käy näin hyvin 24.5. 12:22
16.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 24.5. 13:29
17.
-
Puukottaja iski kesken matkan InterCity-junassa 24.5. 16:49
18.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
19.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
4.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
5.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
18.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
19.

Porto myi keskikentän tähtikaksikkonsa - nettosi hurjan summan
Hyypiän ex-joukkuetoveria kaavaillaan Millwallin peräsimeen
254 kilometriä pyörän selässä - Arsenalin menestyksellä hikiset seuraukset toimittajalle
Eurooppa-liigan voittaja etenee tulevaisuudessa suoraan Mestarien liigaan
Hitzlsperger: Saksalaiset kateellisia Valioliigalle
Cityn seurajohto asettaa uudelle valmentajalleen huimat tavoitteet
Torres: Chelsea ei halua minusta eroon
Valioliigatähti lataa: Teen mitä haluan
Saksalaisseura voittoon myös naisten Mestarien liigassa
Litmanen dopingväitteistä: "Muiden tehtävä hankkia todisteita"
13-vuotias "Lionel Messi" voitti IS:n Valioliigakisan
HJK-kapteeni: "Harmittaa ja v****aa!"
HJK hävisi taas kotonaan - Muuris-huudot raikuvat jo!
KuPSin Pekonen avautui kentästä - "Nyt pelataan perhana jo toukokuun loppua!"
Jaro haki voiton Lahdesta - "Onni ja ylpeys"
Interin tuliaiset napapiiriltä: tappio ja ulosajo
Klubi pian kriisissä - "Sixten Boströmin asema käy tukalaksi"
Hongan valmentaja Lehkosuo: "Kestimme ilmasodan"
Jari Litmanen teki komean rabona-kikan Hongkongissa - katso video!





