LITIN DOKUMENTTI: Päätyraja täyteen tuomareita

Julkaistu: 20.6.2012 19:26

Taas tiistain jälkeen keskustelu kiihtyy siitä, pitäisikö teknologia ottaa mukaan myös jalkapalloon.

Peli kehitettiin 1800–luvulla. Ensimmäisistä MM-kisoista Uruguyasta 1930 on vähän kaitafilmimateriaalia 1960 pelattiin ensimmäinen EM-finaali ja mustavalkomateriaalia löytyy Neuvostoliiton juhlinnasta. 1966 Englanti voitti maailmanmestaruuden maalilla, joka ei ollut maali. 2005 Liverpool meni Mestarien liigan finaaliin maalilla, joka ei ollut maali. 2010 Frank Lampard teki upean maalin, jota ei maaliksi nähty. Itse tein maalin aikoinaan Santiago Bernaubeulla Realia vastaan, mutta rajamies oli eri mieltä. Englannin 1966 haamumaalilla voittaman MM-lopputurnauksen jälkeen on käyty kuussa, on keksitty kännykät ja kolmiulotteiset elokuvat ja vaikka mitkä spider-camit, jota käytetään yhtenä 25:sta kamerasta, jolla EM-kisojen ottelut toteutetaan. Mutta jalkapallossa ei teknologiaa tarvita?

Minulla onkin ehdotus: ei todellakaan oteta teknologiaa mukaan jalkapalloon vaan lisätään silmäparien määrä. Lampardin maali, joka ei siis ollut maali, sai lajijärjestöjen nokkamiehet toimimaan. Lisätään kentälle erotuomareita. Olen siis ilman muuta sitä mieltä, että Ukrainan tiistaisen maalin jälkeen – joka ei siis ollut maali – tehdään samoin. Otetaan yksi tuomari lisää maalin toiselle puolelle. Jos tämäkään ei riitä ja tuomiot menevät väärin, laitetaan vielä yksi tuomari vielä maalin taakse ja pari katsomoon seuraamaan eri tapahtumia. Tämän jälkeen laitetaan yksi tuomari varmuuden vuoksi istumaan yläriman päälle. Asiaa parantaisi vielä se, että annettaisiin kaikille tuomareille kiikarit, jotta voisimme viimeinkin välttyä miljoonien eurojen arvoisista sekä urheilullisesti karmeista oikeusmurhista. Miehitetään koko päätyraja tuomareilla, joita on tosin seitsemän + erotuomaritarkkailija nytkin jokaisessa EM-ottelussa.

Todennäköisesti uusi ehdotukseni menisi johtoportaalle läpi, sillä eivät he kuitenkaan suostu tekemään huomattavasti varmempaa, halvempaa, tarkempaa, kaikille osapuolille oikeudenmukaisempaa ja parempaa vaihtoehtoa joka olisi, että otettaisiin välittömästi käyttöön maalikamerat, joista erotuomari voisi nämä tilanteet tarkistaa kuten amerikkalaisessa ammattilaisjoukkueurheilussa.

Uskomaton Roy


EM-lopputurnaus on mennyt täysin Roy Hodgsonin laskelmien mukaan. Joukkue noudattaa taktiikkaa piirulleen Steven Gerrardin ja John Terryn johdolla, tulokset ovat hyvät, fanit ovat takana, onni on myötä, monta vuotta hakusessa ollut maalivahtipeli toimii ja brittimediakin asiantuntijoineen on hiljalleen kääntynyt tukemaan Royn Kolmea Leijonaa. Bussi etenee aikataulussa pysäkiltä pysäkille ja seuraavaksi on vastassa Italia. Jos kisat menevät edelleen Royn käsikirjoituksen mukaan, välierät häämöttävät. Pitää myös muistaa, että Royn tiedolla, taidolla ja onnella luotsaama Englanti onnistui voittamaan Ukrainan lukemin 1-1... Kiitos sen, ettei teknologiaa ole tajuttu/haluttu tuoda mukaan kisoihin.


Lue lisää aiheesta: Jalkapallon EM-kisat 2012

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat