Matti, Matias

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Hakan Huttunen kaipaa aktiivisuutta

Valkeakoskella kamppaillaan torstaina paikasta jalkapalloilun Uefa-cupin toisella karsintakierroksella, kun Haka kohtaa irlantilaisen Cork Cityn. Ensimmäinen osaottelu Corkissa päättyi tasalukemiin 2-2 ja Haka lähtee kotiedun turvin hakemaan jatkopaikkaa.

Hakan päävalmentaja Olli Huttunen painottaa ennakkoon, että valkeakoskelaisten on otettava ottelun ohjat käsiinsä alusta alkaen.

- Meidän pitää olla aktiivisia kotikentällä. Jos vetäydymme liikaa, vastustaja saa otteen pelistä. Tässä pelissä hyökkäys on paras puolustus, meidän pitää saada painetta vastustajan alakertaan, Huttunen sanoo.

- Valitettavasti meiltä puuttuu kaksi nopeinta pelaajaamme, Innanen ja Strandvall, ja se saattaa muuttaa hieman pelaamistamme.

Vastustajan aliarvioimiseen Hakalla ei Huttusen mukaan ole tippaakaan varaa. Ensimmäisessä kohtaamisessa Cork puristi Hakan ajoittain erittäin ahtaalle.

- Cork on erittäin pelaava ja fyysisesti vahva joukkue. Pallo liikkuu nopeasti ja miehet tekevät koko ajan kovasti töitä, asenne heillä on 100-prosenttinen koko pelin ajan.

Huttunen löytää vastustajasta kuitenkin myös heikot kohdat ja näihin Haka aikoo torstaina iskeä säälittä.

- Heidän alakertansa ei ole aivan huippuluokkaa. Varsinkin oikea sivusta, puolustaja Neal Horgan ja toppari Patrick Sullivan, on vaikeuksissa nimenomaan puolustustehtävissä. Meidän tulee käyttää tätä puolta hyväksemme, miettii Huttunen.

  • Eurofutis
  • uefa-cup

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  3. 3

    Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Hirvittävät yksityiskohdat: näin toimii Pohjois-Korean salamurhia tehtaileva organisaatio

  8. 8

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  9. 9

    Valtava pettymys näkyi kasvoilta – Ilkka Herola taisteli kyyneleitä vastaan haastattelualueella

  10. 10

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  10. 10

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  3. 3

    Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

  6. Näytä lisää