Aslak

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Väyrynen edelleen sivussa

Euroopan kentillä suomalaispanos jäi lauantaina varsin vähäiseksi johtuen pitkälti loukkaantumisista. PSV Eindhovenin Mika Väyrynen kuuluu tähän ryhmään, joka ei lauantain kamppailuissa ollut vielä pelikunnossa.

Väyryseltä jäivät väliin molemmat syyskuun alun EM-karsintaottelut ja matkaa pelikuntoon on edelleen.

- Jalka on parempi ja pystyn jo juoksemaan ihan hyvin. Ensi viikolla pitäisi palata joukkueharjoituksiin ja ehkä parin viikon päästä sitten ollaan taas pelikunnossa. Ellei mitään takapakkia tule, Väyrynen kertoi lauantaina.

Markus Heikkinen oli puolestaan sivussa Rapid Wienin kokoonpanosta keskiviikon EM-karsintaottelussa Puolaa vastaan saamansa lievän jalkavamman takia. Tämä näkyi ikävällä tavalla, sillä Rapid kärsi peräti 1-5-tappion Sturm Grazille Itävallan liigassa. Myös Paulus Roiha seurasi Unkarissa seuransa Ujpestin 3-0-voittoa Tatabányasta sivusta.

Jari Ilola sen sijaan pelasi täyden 90-minuuttisen Elfsborgin riveissä, kun joukkue nousi vieraskentällä kahden maalin tappioasemasta 2-2-tasapeliin IFK Göteborgia vastaan. Ilola sai nimensä erotuomarin kirjoihin varoituksen myötä.

Hannu Tihisen ja Veli Lammen FC Zürich haki helpon 6-0-voiton Sveitsin cupin avauskierroksella FC Herrlibergista. Alasarjajoukkueen kotikentällä ottelua seurasi täysi tupa eli 3600 katsojaa. Suomalaisittain ottelu oli melko lailla kaksijakoinen, sillä Tihinen joutui jättämään kentän jo reilun kymmenen peliminuutin jälkeen saatuaan kovan iskun nenäänsä ja Lampi puolestaan sai Tihisen epäonnen myötä komennuksen kentälle.

Skotlannissa Heartsin Juho Mäkelä ei saanut peliminuutteja joukkueensa komeassa 4-2-voitossa Rangersista ja Invernessin Markus Paatelainen puolestaan on loukkaantumisen takia vielä viikkoja sivussa. Inverness kaatui lauantaina Celticin vieraana selvin 0-5-lukemin ja pistesaldo näyttää edelleen nollaa kuuden ottelun jälkeen.

  • Eurofutis

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. 6

    Ajokeli voi olla mahdollisesti vaarallinen koko maassa, tiesää heikoin etelärannikolla

  7. 7

    Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

  8. 8

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  9. 9

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  10. 10

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  6. Näytä lisää