Torsti

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Tästä Teemu Pukki haluaa eroon - "se on aina ollut vaivana"

Schalken Teemu Pukki on hyvä, mutta ei missään tapauksessa valmis jalkapalloilija. Tiistaina ilmestynyt Veikkaaja porautuu suomalaishyökkääjään pintaa syvemmälle.
Pukin syyskausi bundesliigaseurassa on sujunut jopa yli odotusten. Peliaikaa on tullut mukavasti maailmanluokan tähtinimien rinnalla ja maaliverkkokin on soinut.

Pukki on kerännyt toistuvasti kehuja saksalaismedialta ja seuraltaan, mutta saavuttaakseen potentiaalinsa edellyttämän huipputason, nuorukaisella on vielä rutkasti töitä edessä.

Veikkaajan laajassa juttukokonaisuudessa Pukki kertoo itse, mihin kehityskohtiin aikoo erityisesti pureutua. Yksi niistä on henkinen lujuus.

- Epäonnistuneen suorituksen jälkeen lannistuminen tulee vielä helposti, se on aina ollut vaivana, Pukki kertoo.

- Epäonnistumiset pitäisi kuitenkin vain unohtaa. Yritän olla stressaamatta, miettiä asioita positiivisesti. Ehkä tämä vaiva onkin jo vähäsen parantunut, hyökkääjä miettii.

Schalkella sen sijaan on omat toiveensa Pukin kehittämistä ajatellen. Lue niistä lisää uudesta Veikkaajasta.

TILAA VEIKKAAJA TÄSTÄ.

TAI TILAA SE SOITTAMALLA NUMEROSTA 03-2524 324.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    3. 3

      Roisia vilauttelua varjo-Oscareissa: läpikuultava mekko paljasti alushousut, halkio esitteli seksikästä nivustatuointia

    4. 4

      Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

    5. 5

      Oscar-gaala päättyi uskomattomaan katastrofiin – some repesi valtavaan raivoon: ”Jaettiinkohan muut palkinnot oikein?”

    6. 6

      Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

    7. 7

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    8. 8

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    9. 9

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    10. 10

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    10. 10

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    3. 3

      Roisia vilauttelua varjo-Oscareissa: läpikuultava mekko paljasti alushousut, halkio esitteli seksikästä nivustatuointia

    4. 4

      Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

    5. 5

      Oscar-gaala päättyi uskomattomaan katastrofiin – some repesi valtavaan raivoon: ”Jaettiinkohan muut palkinnot oikein?”

    6. Näytä lisää