Torsti

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Jari Litmanen ruotsalaisten leipiin

Jari Litmanen aloittaa ruotsalaisen rahapeliyhtiön asiantuntijana.
Jari Litmaselta löytyy kokemusta ja huimaa tietotaitoa huippujalkapallosta vaikka muille jakaa. Ja nyt Litmanen jakaakin.

Litmanen, 42, ja rahapeliyhtiö Betsson julkistivat maanantaina yksivuotisen yhteistyösopimuksen aurinkoisessa Amsterdamissa.

Litmasen työnkuvaan uuden sopimuksen mukaan kuuluu mm. asiantuntijana työskentely.

- Niin sanottuna asiantuntijana pääsen kirjoitushommiinkin, eli leikkimään toimittajaa. Sekin on kivaa, hyväntuulinen Litmanen sanoi Amsterdamissa suomalaistoimittajille.

Lisäksi Litmanen on yksi yhtiön mainoskasvoista.

- Näen tämän kokonaisuudessaan hyvänä työnä ja hyvänä toimenkuvana. Lisäksi sain töitä huippujalkapallon parista, Litmanen sanoi.

Litmanen on pelannut Suomelle 137 A-maaottelua.

Seuratasolla Lahden Reippaan kasvatti on edustanut maailmalla mm. Ajaxia, Barcelonaa ja Liverpoolia.

Litmanen edusti Ajaxia kahteenkin otteseen. Hän on näkyvästi esillä kaupungin Ajax-näyttelyssä, jossa hän vieraili maanantaina ennen hänen ja Betssonin pitämää tiedotustilaisuutta. Suomalainen ei ollut näyttelyssä opiskelemassa Ajax-historiaa, vaan verestämässä muistia eri suomalaisvieraiden kanssa.

Litmanen oli 1995 merkittävä osa Ajaxin huippujoukkuetta, joka voitti silloin Mestarien liigan. Tuo suurvoitto oli vahvasti esillä Ajax-näyttelyssä.

Litmanen pelasi viimeksi pääsarjajalkapalloa 2011, HJK:ssa.

Hän ei valottanut tulevaisuuttaan jalkapallon aktiivipelaajana.

- En ole tehnyt lopullista päätöstä peliuran suhteen. Mahdollisesti jatkuu, katsotaan rauhassa, Litmanen sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    2. 2

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    3. 3

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigeille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

    8. 8

      Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

    9. 9

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    10. 10

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    2. 2

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    3. 3

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. Näytä lisää