Tuija, Tuire, Vanessa

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Pukki: "Onneksi pääsin lähtemään Schalkesta"

Jalkapallo
Teemu Pukki ei saanut valmentajan luottoa Schalkessa ja on mielissään siirrosta Celticin riveihin
Suomen maajoukkuehyökkääjä Teemu Pukki tuli Espanja-ottelua edeltävänä päivänä harjoitusleirille tyytyväisenä miehenä. Viime viikonloppuna toteutunut siirto Schalkesta Skotlannin suurseuraan Celticiin oli hänelle helpotus.

Pukki, 23, pelasi Saksassa kaksi vuotta ja teki hyvin maaleja peliminuutteihinsa nähden. Silti hän ei koskaan saanut kunnon tilaisuutta näyttää osaamistaan Schalken aloituskokoonpanossa. Pukki myös tunsi, että mahdollisuutta ei ollut tulossakaan.

- Esimerkiksi Leverkusen-pelissä (viime kaudellla) tein maalin ja hankin pilkun, mutta seuraavassa pelissä olin silti vaihdossa. Välillä tuntui siltä, että valmentaja ei oikein luottanut minuun. Olen kyllä tyytyväinen, että pääsin pois sieltä, Pukki kertoi.

Pukilla oli myös huonoa onnea Schalkessa. Hänet seuraan hankkinut valmentaja Ralf Rangnick jätti paikkansa pian Pukin tultua seuraan.

- Hän ehti olla vain pari viikkoa. Mutta se on jo vähän vanha juttu sinänsä. Nyt yritän jo unohtaa Schalken. Keskityn täysin nyt tähän Espanja-peliin. Sen jälkeen on Georgian vuoro. Vasta sitten alan miettiä Celticiä, Pukki sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

    5. 5

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    6. 6

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    7. 7

      Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    10. 10

      Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    8. 8

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

    3. 3

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    4. 4

      Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

    5. 5

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    6. Näytä lisää