Aslak

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Miika Juntunen antoi täyslaidallisen Palloliitolle: "Seurojen ongelmat eivät kiinnosta liittoa p**kaakaan"

Jalkapallo
Jalkapallon Kakkosessa pelaavan Oulun Palloseuran manageri Miika Juntunen kritisoi rajusti Suomen Palloliittoa ja suomalaista jalkapalloa.
- Seurat ovat aikoinaan perustaneet liiton, jonka pitäisi olla seuroja varten. Nyt liitto on vain itseään varten. Jos jollakin seuralla on ongelmia, se ei kiinnosta liittoa paskaakaan. Rahat pitäisi saada olosuhteisiin ja seuroille, eikä raskaan organisaation lihottamiseen, Juntunen sivaltaa.

Mies piti maanantaina yhden miehen mediatilaisuuden, jossa hän avautui kokemistaan vääryyksistä.

Juntusen mielestä seurat ja seurajohto voivat huonosti. Hän nostaa esimerkiksi lopettaneita seurapomoja.

- Joni Vesalainen itki televisiohaastattelussa. Ensin olivat menneet omat rahat, sitten terveys ja lopuksi haukuttiin. Ei tätä tahdo jaksaa. Minulla on kaksi burn outia takana ja kolmatta odotellaan.

Juntunen ei voi käsittää, että alkava liigakausi ei näy millään televisiokanavalla.

- Euroopassa 30 prosenttia seuran budjetista tulee tv-sopimuksista.
Juntunen tietää, että raha olosuhteiden kehittämiseen on tiukassa, mutta hän peräänkuuluttaa haihattelun lopettamista ja perusrakenteiden parantamista.

- Jari Litmanen palkattiin neuvonantajaksi, mutta hänen pitäisi lobata jalkapallohalleja ympäri Suomea. Jokaisen kaupunginjohtajan perse nousee penkistä, kun tällaiset herrat kuten Litmanen, Sami Hyypiä tai Hannu Tihinen kävelevät sisään.
 
"Sloganeita helppo tehdä"

Palloliiton tavoitteena on olla Euroopan kymmenen parhaimman maan joukossa vuonna 2020.

- Sloganeita on helppo tehdä kabineteissa, mutta ei tämmöisestä voi nähdä edes kosteita päiväunia. Se on ihan sama pelataanko joulukuusella tai juhannuskoivulla, jos materiaalimme on tuota tasoa, Juntunen kommentoi.

Juntunen haluaa ilmaista huolensa nimenomaan omalla nimellään, ei OPS:n managerina.

Sanktioita mies ei pelkää. Hän on nytkin toimitsijakiellossa, joka kestää huhtikuun loppuun. Juntunen yritti motivoida rahakannustimilla AC Kajaanin pelaajia syyskuussa Ykkösen pelissä Jippoa vastaan.

- Rikosoikeudellisesti siinä ei ollut mitään väärää. Palloliitolla ei ollut sääntöjä minua tuomitsemaan, joten he hakivat Fifalta ja Uefalta ennakkotapauksen ja muuttivat omia sääntöjään kauden jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. 6

      Ajokeli voi olla mahdollisesti vaarallinen koko maassa, tiesää heikoin etelärannikolla

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    9. 9

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    10. 10

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. Näytä lisää