Jutta

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Onko tämä illallislasku jo hävytön? Jalkapallopomoja kestittiin hurjalla summalla

Raha
Fifasta vuonna 2011 ulos heitetty Jack Warner ja hänen 159 kaveriaan juhlivat iloisesti englantilaisten piikkiin, kertoo The Daily Telegraph.
Kisa vuoden 2018 jalkapallon MM-kisojen kisaisännyydestä oli ankara, eikä rahaa säästelty äänien kalastelussa. Hakijamaat kestitsivät ahkerasti Kansainvälisen jalkapalloliiton (Fifa) hallituksen jäseniä, jotka päättivät samanaikaisesti vuosien 2018 ja 2022 kisaisännästä. Valintakokous oli vuonna 2010. Sitä ennen Fifan päättäjillä oli kissan päivät.

Hakijamaat lupautuivat pelaamaan harjoitusotteluita niitä maita vastaan, joilla oli edustus Fifan hallituksessa. The Daily Telegraph -lehden mukaan Englannin hakukomitea lupasi hallituksessa istuvalle Thaimaan edustajalle, että kaikkien himoitsema maajoukkue pelaa harjoitusottelun juuri Thaimaan kanssa. Ottelu kuitenkin peruttiin sen jälkeen, kun Englanti sai äänestyksessä vain kaksi ääntä.

Fifa on palkannut yhdysvaltalaisen Michael J. Garcian selvittämään vuosien 2018 ja 2022 hakuprosesseihin liittyviä epäselvyyksiä. Media on kertonut viime viikkoina episodeista, jotka Garcia toivottavasti liittää raporttiinsa. The Daily Telegraphin tietojen mukaan Englannin hakukomitea ei säästellyt puntapinoja, kun se yritti kääntää maailman jalkapallopäättäjiä hankkeensa taakse.

Trinidad & Tobagon jalkapalloliiton puheenjohtaja Jack Warner toimi pitkään Fifan johtoportaassa ja säilytti asemansa, vaikka tutkivat journalistit kertoivat hänen ottaneen vastaan lahjuksia sekä käyttäneen asemaansa oman taloudellisen edun tavoitteluun. The Daily Telegraphin mukaan Warner kutsui alkuvuodesta 2010 juhlaillallisen, johon osallistui 160 henkilöä Karibian maiden jalkapalloliitoista. Illallislaskun loppusummaksi kirjattiin noin 42 000 euroa, mutta luottokorttia ei vilauttanut Warner, vaan Englannin hakukomitean edustaja.

Warnerin mielestä asiassa ei ollut mitään ihmeellistä.

- Tämä maksaa Englannin liitolle noin 35 000 puntaa, mutta minusta se on järkevää rahankäyttöä, koska he saavat mahdollisuuden puhua kaikille 32 maaosamme jalkapalloliitoille, Warner sanoi ennen tilaisuutta.

Fifan jäsentenvälisessä taistelussa puheenjohtaja Sepp Blatter hylkäsi vanhan ystävänsä, ja vuonna 2011 Warner pakotettiin jättämään luottamustehtävänsä Fifassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    4. 4

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    7. 7

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    8. 8

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    9. 9

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    10. 10

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    4. 4

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. Näytä lisää