Keijo

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Ghanan erotettu tähti avautui: "Mikään ei toiminut"

MM-futis 12.6.-13.7.
Sekasorto Ghanan maajoukkueen ympärillä sai jatkoa sunnuntaina, kun keskikenttäpelaaja Kevin-Prince Boateng antoi palaa saksalaislehti
SportBildin haastattelussa.
Kevin-Prince Boateng lyttäsi maan jalkapalloliiton tekemät kisajärjestelyt täysin.

- En olisi ikinä uskonut, että kisoihin valmistelevan ajanjakson ja lopputurnauksen voi järjestää näin huonosti. Lennot, hotellit - kaikki hoidettiin amatöörimäisesti, Boateng tykitti.

Boatengin mukaan puutteelliset järjestelyt eivät voineet olla rahasta kiinni. Hän ihmetteli, minne kansainväliseltä jalkapalloliitto Fifalta ja sponsoreilta saadut rahat ovat menneet.

Saksassa kasvanut Boateng on Ghanan suurimpia tähtiä. Hänen kautensa Schalkessa oli keskinkertainen, mutta putoaminen Ghanan MM-avauskokoonpanosta oli miehelle täysi yllätys.

- Hän (Appiah) oli puhunut minusta johtavana pelaajana ja luvannut täydellisen luottamuksen, Boateng kertoi SportBildille.

Boatengin mukaan Ghana "ei ollut minkäänlainen joukkue", vaan nippu yksilöitä. Hänen mukaansa jotkut pelaajista olivat jopa tyytyväisiä, kun hänet ja Sulley Muntari hyllytettiin viimeisestä alkulohko-ottelusta.

Boateng kertoi, että maan jalkapallopomojen kanssa oli istuttu lukuisia palavereita, eikä yksikään pelaaja ollut tyytyväinen tilanteeseen. Hän arveli joutuneensa syntipukiksi, koska oli vaatinut muutoksia suorasanaisesti.

- Olen sanonut heille päin naamaa, että he ovat valehtelijoita. He antavat aina vain lupauksia, jotka eivät koskaan pidä.
  • MM-futis 2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    4. 4

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    5. 5

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Onko eksäsi narsisti? Psykologi kertoo varoittavat merkit

    9. 9

      Iranin jääkiekkomaajoukkue hylättiin ennen ensimmäistäkään ottelua – entinen SM-liigapelaaja: ”Tämä on iso vitsi”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    4. 4

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    5. 5

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    6. Näytä lisää