Aslak

Jalkapallo

Valikko

Jalkapallo

Messi kritisoi Fifan päätöstä: "Se on tehnyt minusta sen mikä olen"

JALKAPALLO
Fifa on hylännyt Barcelonan tekemän valituksen koskien Fifan seuralle langettamaa siirtokieltoa. Päätöksen ansiosta Barcelona ei saa tehdä pelaajahankintoja ennen vuotta 2016.
Rangaistus on seurausta siitä, että Barcelona on Fifan kiellosta huolimatta haalinut ryhmäänsä alaikäisiä pelaajia. Barcelona hankki 13-vuotiaan korealaisen Seung Woo Leen vuonna 2011 ja rikkoi samalla useita Fifan määrittelemiä sääntöjä.

Barcelonan akatemiaan nuorena poikana saapunut argentiinalainen supertähti Lionel Messi ei kuitenkaan ymmärrä, mitä haittaa nuorena pelaajana siirtymisestä ulkomaille voisi olla.  Messin mukaan Barcelonan harjoituskeskus La Masia on ollut hänelle korvaamattoman tärkeä matkalla huipulle.

- Kaikki yllätti minut heti positiivisesti ja teki minut iloiseksi, sillä kaikki oli niin erilaista verrattuna siihen, mihin olin tottunut. Vaikka olin ujo, minun oli pakko vaihtaa vaatteita pukuhuoneessa muiden pelaajien edessä. La Masian ja sen antamien oppien ansiosta olen se, mikä olen, Messi ylistää.

Nyt 16-vuotiaan Seung Woo Leen on odotettava 18-vuotissyntymäpäiväänsä asti ennen kuin hän saa pelata jalkapalloa seuran paidassa. Messi tietää, että odottaminen voi olla tuskallista.

- Kun saavuin seuraan, edessä oli koeaika, sillä en saanut pelata kuuteen kuukauteen.  Seura odotti siirron valmistumista, enkä voinut pelata ennen kuin kaikki asiakirjat olivat valmiina. Oli vaikeaa harjoitella joukkuetoverien kanssa, kun ei voinut pelata, Messi muistelee.

Lähde: Aftonbladet, Football-Espana

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    4. 4

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    5. 5

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    6. 6

      IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

    7. 7

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    8. 8

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    9. 9

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    10. 10

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    4. 4

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    5. 5

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    6. Näytä lisää