MAINOS

ILMOITUS – Veikkaus Oy:n mainosaineistoa, perustuu aitoon voittajahaastatteluun
MAINOS

Pariskunta valitsi kenonumerot erikoisella tavalla - saman tien 600000 euroa!

MAINOS Pariskunta oli pannut merkille, että usealla kierroksella oli tullut samoja pieniä numeroita.
Niinpä rouvan johdolla päätettiin valita numeroita niiden läheltä ja välistä. Se tepsi.

Porukkakenoa pitkään pelanneen pariskunnan mies toteaa ensi sanoinaan voittajakabinettiin astellessaan, että nyt tuli voitto oikeaan osoitteeseen.

- On ollut naru aika tiukalla. Nyt ei tarvitse enää sillä tavalla huolehtia asioista kuten asuntolainasta. Etelänmatkasta on ollut puhetta. Nyt voimme valita kohteen vapaammin ja olla vaikka pidempään. Kaikkien parasta on kuitenkin se, että voitto tuo tiukkojen aikojen jälleen mielenrauhaa.

Karkkilan R-kioskissa jätetty rivi tuotti 600 000 euron voiton kymppitason täysosumalla. Se oli pelattu kolmen euron panoksella. Samalla tositteella oli muitakin rivejä. Niissä oli rasti Kunkkukenossa, kymppitasolla ei. Jos olisi ollut, voitto olisi ollut 1,5 miljoonaa euroa. Pariskunta kiistää, että ratkaisu harmittaisi.

- Ei ainakaan vielä. Katsotaan, alkaako harmittaa myöhemmin.

Kenorivien numerot ovat olleet niin pitkään samat, että kun pariskunta tarkisti sunnuntai-illan arvonnan tuloksia teksti-tv:stä maanantaina aamulla, suurvoitto paljastui saman tien.

- Silti piti tarkistaa rivi moneen kertaan. Eihän sitä usko, että voitto tulee kohdalle, kun on vuosikausia pelannut, ja vain pieniä voittoja saanut, mies kertaa.

Mitä tekee karkkilalainen pariskunta, joka voitti Kenossa 600 000 euroa?

- Ei mitään erityistä tässä, on niin yllättynyt olo vielä. Tuntuu uskomattomalta, että voitto osui meille. Näin kyllä yöllä unta, että olin ostamassa käsilaukkua, sanoo voiton jälkeen vielä hämmennyksen vallassa oleva nainen voittokahveilla Veikkauksessa.

Karkkilan asunnonvälittäjille ja autokauppiaille voitto ei merkitse kissanpäiviä. Vanha ajopeli kelpaa voittajapariskunnalle, eikä asuntoakaan ole aikomus vaihtaa.

- Tarjouksia tulee katsottua lehdistä ihan samalla tavalla kuin ennenkin, pohtii pariskunta. Paluumatkalla Vantaan Karhunkierroksesta kotiin Karkkilaan piipahtaa ostoksilla - missäpä muuallakaan kuin Hong Kongissa!

TÄMÄ SIVU ON VEIKKAUKSEN MAINOSAINEISTOA

Kiinnostaako Keno?

  • Kenossa on kaksi arvontaa päivittäin, klo 14.45 ja klo 20.45.
  • Kenossa valitaan riviin 2–10 numeroa ja riville panos 0.50–10 € väliltä.
  • KunkkuKertoimet on Kenon lisäpeli, jonka voi liittää riviin maksamalla panoksen suuruisen lisämaksun. KunkkuKertoimilla voittosumma voi olla yli kaksinkertainen KunkkuNumeron osuessa riviin.
  • Lisätietoa numeroiden määrän, panoksen ja KunkkuKertoimien vaikutuksesta voittosummiin osoitteessa Veikkaus.fi/Keno.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    MAINOS
    Lue myös:

    MAINOS