Kyllikki

KHL

Valikko

KHL

Uusi käänne Summas-kohussa

Kohutun Raimo Summasen valmennuspesti Omskissa saattaa sittenkin jatkua - ja se voi tietää Jaromir Jagrin lähtöä.
Venäjän KHL-liigassa kiekkoileva Avangard Omsk joutuu ensi kaudella mitä ilmeisimmin valitsemaan kahden voimakastahtoisen henkilön välillä.
Joko seurassa jatkaa heidän pitkäaikainen tshekkitähtensä Jaromir Jagr tai he kutsuvat Raimo Summasen takaisin jatkamaan valmennustyötään.

Venäläisen Sport-Express-lehden mukaan Summasen kanssa konfliktiin joutunut Jagr tapasi vastikään seurajohtoa ja vaati takuita siitä, kuinka töitä jatketaan ensi kaudella.

Jagrin kerrotaan halunneen varmuuden siitä, että jos hän jatkaa Omskissa, niin Summanen ei missään tapauksessa palaa valmentamaan joukkuetta. Lehden mukaan tällaisia takuita seura ei kuitenkaan Jagrille antanut.

Näin vaikuttaa yhä enemmän siltä, että Summanen ei sittenkään saanut lopullisia potkuja vaan seura pohtii yhä hänen ammattitaitonsa hyödyntämistä. Summasen johdollahan Avangard voitti tällä kaudella KHL:n runkosarjan suorastaan huikean voittoputken jälkeen.

Avangard on tähän asti pysynyt selityksessään, jonka mukaan Summasta ei erotettu, vaan hän ainoastaan sairastui. Summanen itse taas on antanut julkisuuteen selityksen, jonka mukaan häntä ei erotettu eikä hän sairastunut.

Avangardin pelaajat ovat puolestaan kertoneet sekä nimellään että nimettömästi, kuinka juuri Jagr joutui Summasen silmätikuksi pudotuspeleissä. Erään väitteen mukaan Summanen jopa haastoi legendaarista hyökkääjää nyrkkitappeluun kanssaan.

Sport-Expressin mukaan Jagr teki seurajohdon kanssa käymistään keskusteluista omat johtopäätöksensä ja on nyt ilmoittanut julkisesti, että hän on kiinnostunut jatkamaan uraansa muissa KHL-seuroissa.

- Tietojemme mukaan Jagr on valmis katsomaan tarjouksia SKA:lta, Salavat Julajevilta ja Ak Barsilta, lehti kirjoittaa.

Nuo kolme seuraa tunnetaan KHL:ssä siitä, että niiden palkkabudjetti on kaikkein ruhtinaallisin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    3. 3

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    4. 4

      Kommentti: Miksi Soinin sairausloman pituutta peiteltiin?

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. 6

      HS: Pojan kiusaaminen jatkui vuosia – lopulta henkinen kestokyky romahti täysin

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Alastonkuvien takia missikruununsa menettänyt näyttelijä poseeraa tyttärensä kanssa lehden kannessa – ”Niin paljon täydellisyyttä yhdessä kuvassa”

    9. 9

      Me Naiset: Kirvesniemien Anita-tytär ja serkku Manuela Bosco harvinaisessa haastattelussa: ”Nuorempana ärsytti, kun harvinainen sukunimi tunnistettiin niin helposti”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

    3. 3

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    4. 4

      Kommentti: Miksi Soinin sairausloman pituutta peiteltiin?

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. Näytä lisää