Senja

KHL

Valikko

KHL

Jortikan potkut suututtivat Amurin fanit: Pelit boikottiin ja hellä jäähyväisvideo

Kun Amur Habarovsk pelaa perjantaina ensimmäisen ottelunsa ilman Hannu Jortikkaa, osa faneista aikoo huutaa koko pelin ajan suomalaisvalmentajan nimeä.
Jotkut fanit puolestaan aikovat boikotoida kokonaan Amurin kotipeliä, vaikka vastaan tulee erittäin kiinnostava joukkue eli Jukka Jalosen valmentama pietarilainen SKA.

Näiden protestien lisäksi osa faneista aikoo tuoda peliin lakanoita, joissa vaaditaan Jortikan palauttamista takaisin valmentajaksi. Monet faneista uhkaavat kääntää myös selkänsä jäälle päin ennen pelin alkua osoittaakseen näin, miten vääränä he pitävät suomalaisvalmentajan potkuja.

Sydämistyneet fanit ovat suunnitelleet näitä erilaisia mielenosoituskeinoja muun muassa heidän omalla keskustelupalstallaan fivezero.ru, kertoo DVnovosti.ru.

Suuri osa Amurin faneista ei ymmärrä, miksi Jortikka on erotettu. Heille tärkeämpää on se, että viime kaudella Jortikka teki seurassa todellisen ihmeen kuin se, että tämä kausi on mennyt huonosti. Sekä Jortikka itse että fanit ovat syyttäneet nykyisestä huonosta menestyksestä muun muassa seuran johdon tekemiä epäonnistuneita pelaajavalintoja.

Tilanne Habarosvkissa on niin tulehtunut, että jopa paikallinen Habarovskin alueen kuvernööri on joutunut puuttumaan asiaan Twitterissä.

- Arvoisat kannattajat, teidän tuskanne on ymmärrettävää. Mutta on helppo arvostella sivusta, enkä minäkään tiedä tilannetta joukkueen sisältä katsoen, kuvernööri Vjatsheslav Shport kirjoitti.

- Muutokset Amurin valmentajajohdossa tehtiin seuran johdon toimesta. Minun mielestäni se oli varsin loogista tilanteessa, jossa Amur on pistetaulukon hännillä, Shport jatkoi.

Jortikan fanit ovat tehneet suosikkivalmentajalleen myös jäähyväisvideon, johon on koottu jotakin herkkupaloja Jortikan venäläisuran varrelta. Liikuttavan videon taustamusiikkina soi aikanaan Moskovan olympialaisiin valmistunut tunnusmusiikki, joka soitettiin olympialaisten päättäjäisissä hyvästiksi kisojen maskottina olleelle Misha-karhulle.

Laulun sanat voi kääntää suomeksi näin:

”Katsomoissa tulee hiljaisempaa, ihmeiden pikainen aika sulaa pois. Älä ole suruissasi, hymyile meille hyvästiksi, muista nämä päivät, muistathan. Toivota unelmien täyttymistä, toivota meille kaikille jälleennäkemistä. Hyvästi rakas Misha, palaathan takaisin satumetsääsi!”

Katso jäähyväisvideo tästä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    9. 9

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    8. 8

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    6. Näytä lisää